KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Vesikourujen puhdistus Hartolassa malliesimerkki säännöllistä kattotöistä

Omakotitalon, paritalon, kesämökin, taloyhtiön (rivitalon tahi kerrostalon), autotallin tai jonkin muun kiinteistön vesikourujen puhdistus on malliesimerkki kattotöistä, mitkä kuuluu tehdä säännöllisesti. Jos sadevesijärjestelmiä ei puhdisteta Hartolassa, Heinolassa, Joutsassa, Luhangalla, Pertunmaalla tai Sysmässä, menevät ne tukkoon, ja silloin katolta alas valuvat vedet voivat aiheuttaa kosteusvaurioita. Jotta roskat eivät alkaisi häiritä sadevesijärjestelmien toimintaa, tulee ne puhdistaa kahdesti vuodessa. Vesikourujen puhdistus Hartolassa on siis tehtävä yhtä usein kuin vesikatteen harjaus/ilmapuhallus. Jos teetät nämä työt yhtä aikaa, kutsutaan huoltokokonaisuutta katon kevät- tai syyshuolloksi.

Niitä kattotöitä, joita tehdään vain epäsäännöllisesti, ovat rännien sulatus vesihöyryllä, rikkinäisten tiilien vaihto, kattopesu ja esimerkiksi kattotikkaiden kiinnitys katolle. Nuo kattotyöt tehdään vain tarpeen mukaan, ei kalenterin perusteella.

Meiltä saat kaikki mahdolliset kattotyöt. Erinomainen hinta-laatusuhde, kotitalousvähennyskelpoisuus, kaupan päälle tuleva kattotarkastus ja yhteistyökumppanimme tarjoama rahoitus puoltavat valintaamme katon säännöllisten ja epäsäännöllisten tarpeiden täyttäjäksi. Myös vesikourujen puhdistus kannattaa teettää meillä, sillä nosturiauton ja asianmukaisten työturvallisuustuotteiden ansiosta myös korkean talon vesikourujen puhdistus sujuu meiltä huipputurvallisesti.

Rännien puhdistus Hartola – mitä käy, jos se unohtuu?

Tukkeutuneiden vesikourujen, rännien ja alastuloputkien avaus Hartolassa ei saisi unohtua, sillä tukossa oleva sadevesijärjestelmä ei vedä. Tuolloin vedet valuvat rännien yli suoraan kivijalan viereen. Rakenteet voivat kastua, sillä kosteus saattaa nousta niihin salaojista ja sokkelin vesieristeistä huolimatta.

Rännien puhdistus on tarpeen myös sadevesijärjestelmän itsensä kannalta, sillä roskien takana seisova vesi saa rännit ruostumaan ja vioittumaan. Talven tullen vettä, lehtiä, neulasia ja muita roskia (saattaapa pitkään puhdistamatta olleissa ränneissä olla sammaleita ja puuntaimiakin) täynnä olevat rännit jäätyvät. Jääkin voi rikkoa omakotitalon tai esimerkiksi rivitalon sadevesijärjestelmää, mutta lisäksi se uhkaa pihamaan turvallisuutta. Jäiset rännit painavat melko tavalla, joten koko kouru saattaa pudota rämähtää maahan. Alas voi pudota myös vaarallisen teräviä jääpuikkoja, mitkä ovat usein ensimmäinen merkki rännien jäätymisestä. Jäästä pääsee kyllä eroon ennen kevättä, ja niin kannattaakin toimia. Älä ala hakata tai potkia rännejä, vaan tilaa meidät sulattamaan rännit kuumalla vesihöyryllä sekä poistamaan jääpuikot ränneistä.

Rännien puhdistus Hartolassa – muutama muistettava asia

Helpointa ja turvallisinta on, kun tiilikaton, peltikaton tai huopakaton rännien puhdistus Hartolassa tilataan meiltä. Me muistamme unissammekin, miten työ kuuluu hoitaa. Ensimmäisiä muistettavia asioita on, että tämä kattotyö kannattaa tehdä joka kevät ja syksy. Toinen muistettava seikka on se, että roskien poistaminen räystäskouruista on turvallisinta tehdä katolta käsin – tai nosturiauton avustuksella. Nojatikkaat voi unohtaa, sillä ne ovat turhan vaaralliset. Kolmanneksi, kaikki roskat on saatava pois. Lopuksi kourut kannattaa huuhdella vedellä. Neljänneksi: rännien puhdistus ei ole täydellinen ilman kattavaa kuntotarkastusta, mikä kertoisi sadevesijärjestelmän muista huolto- ja korjaustarpeista.

Vesikourujen puhdistuksen lisäksi saat meiltä ripeät tekijät kattolumien poistoon ja muihin kattohuoltoihin. Kattoeksperttimme taitavat myös kattokorjaukset. Korjaamme aluskatteet, paikkaamme kattovuodot ja tarvittaessa remontoimme koko katon avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!

Pyydä tarjous vesikourujen puhdistuksesta tai muusta kattotyöstä!

Puhdistamme vesikourut tehokkaasti ja turvallisesti. Meiltä löytyy osaaminen sekä välineet myös vaativien kohteiden huoltotöihin. Pyydä tarjous!

Näin meillä katon huolto etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.