KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Vesikourujen puhdistus Heinola – Säännöllisesti puhdistetut rännit eivät aiheuta harmeja

Teetä omakotitalon, paritalon, kesämökin, taloyhtiön (rivitalon ja kerrostalon), autotallin tai jonkin muun kiinteistön vesikourujen puhdistus Heinolassa säännöllisesti, niin vesikourut eivät aiheuta harmeja. Harmeilla viittaamme esimerkiksi kosteus- ja ruostevaurioihin. Sadevesijärjestelmien puhdistus riittää yleensä pitämään sadevesijärjestelmän toimintakunnossa. Tarvittaessa saat meiltä myös muut rännihuollot, vesikourujen korjauksen ja uusien kourujen sekä alastuloputkien asennuksen.

Vesikourut kannattaa puhdistaa yhtä aikaa tiilikatteen, peltikatteen tai huopakatteen kanssa, sillä iso osa katolta poistetuista roskista päätyy vesikouruihin. Nämä kaksi kattohuoltoa kannattaa yhdistää Heinolassa, Asikkalassa, Hartolassa, Iitissä, Kouvolassa, Lahdessa, Mäntyharjulla, Pertunmaalla tai Sysmässä myös siksi, että niitä tarvitaan yhtä aikaa. Kun teemme nämä kaksi koko rakennuksen kannalta tärkeää kattohuoltoa yhtä aikaa, kutsumme urakkaa joko katon kevät- tai syyshuolloksi (vuodenajasta riippuen). Olipa kyse mistä kattohuollosta tahansa, tarjoamme kaupan päälle koko katon kunnon tarkastuksen. Verohallinto tarjoaa yksityisasiakkaille mahdollisuutta hakea kotitalousvähennystä, ja partnerimme tarjoaa rahoitusta. Tartu siis tarjouksiin, ja aloita tukkeutuneiden rännien, vesikourujen ja alastuloputkien avaaminen yhteydenotolla meihin.

Rännien puhdistus Heinolassa puolivuosittain – mutta miksi?

Rännien puhdistus Heinolassa tulisi tehdä kaksi kertaa vuodessa, mutta minkä takia? Ensinnäkin, jos rännit ovat täynnä lehtiä ja muita roskia, eivät ne vedä kunnolla. Veto voi lakata myös kokonaan. Minne vesi päätyy, jos reitti alastuloputkiin on tukossa? Siinä tapauksessa vesi valuu rännien reunojen yli. Likavesi sotkee paikat, mutta ei siinä kaikki. Koska vettä voi valua räystäiltä tuhansia litroja, voivat talon rakenteet kastua maaperän kosteuspitoisuuden kasvaessa. Rännit ovat olemassa siksi, jotta näin ei kävisi, vaan kattovedet saataisiin metrien päähän rakennuksesta, mutta roskien tukkimat tai rikkinäiset rännit eivät pärjää tehtävässään.

Rännit kannattaa puhdistaa puolivuosittain myös siksi, että roskaiset vesikourut ruostuvat ja jäätyvät. Molemmat ilmiöt johtavat rännien korjaus- tai jopa uusimistarpeisiin. Jää voi lisäksi vaarantaa talon ympäristön turvallisuutta, sillä jäiset rännit tai niistä riippuvat jääpuikot voivat pudota alas katolta.

Vesikourujen puhdistus tehdään Heinolassa katolta käsin

Vesikourujen puhdistus Heinolassa tehdään turvallisuussyistä joko katolta käsin tai nosturiautolla – nosturiautoa käytetään korkean talon vesikourujen puhdistuksessa ja jääpuikkojen poistossa. Kun teemme vesikourujen puhdistusta, olemme tarkkoina, jotta saamme kaikki roskat poistettua. Suhtaudumme huolellisesti myös rännien kuntotarkastukseen, mikä on olennainen osa räystäskourujen puhdistusta. Tarkastamme, toimivatko kaadot oikein ja ovatko kiinnikkeet kunnossa. Arvioimme myös pinnoitteen kunnon ja muun muassa mahdollisen sulanapitojärjestelmän toiminnan. Tarvittaessa annamme tarjouksen omakotitalon, kerrostalon tai vaikkapa vapaa-ajan asunnon sadevesijärjestelmän korjauksesta tai uusimisesta. Me teemme myös kattokaivojen huollot, asennukset ja muut kattokaivoihin – eli tasakaton sadevesijärjestelmään – liittyvät työt. Niin kattokaivot kuin vesikourut voidaan sulattaa kuumalla vesihöyryllä, jos ne jäätyvät, ja myös kattokaivot kannattaa puhdistaa aina puolen vuoden välein.  

Vesikourujen puhdistuksen lisäksi saat meiltä ripeät tekijät kattolumien poistoon ja muihin kattohuoltoihin. Kattoeksperttimme taitavat myös kattokorjaukset. Korjaamme aluskatteet, paikkaamme kattovuodot ja tarvittaessa remontoimme koko katon avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!

Pyydä tarjous vesikourujen puhdistuksesta tai muusta kattotyöstä!

Puhdistamme vesikourut tehokkaasti ja turvallisesti. Meiltä löytyy osaaminen sekä välineet myös vaativien kohteiden huoltotöihin. Pyydä tarjous!

Näin meillä katon huolto etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.