KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Vesikourujen puhdistus Kustavi – Meiltä luonnistuvat kaikenlaiset sadevesijärjestelmiä koskevat työt

Me olemme kattofirma, jonka puoleen kannattaa kääntyä kaikenlaisten kattotöiden tiimoilta – ota yhteyttä, olipa kyse kattovuodosta, myrskyvaurioiden korjaamisesta, piipun pellittämisestä, katon maalaamisesta tai vaikka omakotitalojen, taloyhtiöiden (rivitalojen, paritalojen ja kerrostalojen), autotallien, kesämökkien tai muiden kiinteistöjen vesikourujen puhdistuksesta. Vesikourujen puhdistuksen lisäksi teemme Kustavissa, Brändössä, Paraisilla, Naantalissa, Taivassalossa ja Uudessakaupungissa kaikki muutkin tiilikattojen, peltikattojen ja huopakattojen sadevesijärjestelmiä koskevat työt. Mainittakoon esimerkkinä rännien korjaaminen ja uusiminen, sulanapitojärjestelmän asentaminen sekä jäätyneiden rännien sulattaminen kuumalla vesihöyryllä.

Sadevesijärjestelmien puhdistus onnistuu Kustavissa silloinkin, vaikka kyse ei olisi tukkeutuneiden rännien, vesikourujen ja alastuloputkien puhdistamisesta, vaan esimerkiksi kattokaivojen puhdistamisesta. Kattokaivot huolehtivat sadevesien ohjaamisesta tasakatoilla. Voi olla, ettei jossain matalassa tai korkeassa talossa ole lainkaan puhdistettavia vesikouruja, vaan ainoastaan pystyrännit eli jalkarännit. Me huollamme, korjaamme ja asennamme myös jalkarännit – ota yhteyttä ja kysy lisää!

Verohallinto suhtautuu myötämielisesti pyyntöösi saada kotitalousvähennystä, jos kattotyöt on teetetty meillä, kuulummehan Verohallinnon ohjeiden mukaisesti ennakkoperintärekisteriin. Jos uusien rännien asennus tai jokin muu kattotyö on vielä rahoitusta vailla, kannattaa tutkailla yhteistyökumppanimme tarjoamaa rahoitusta – tuosta rahoituksesta pääsee lukemaan lisää kotisivujemme kautta.

Rännejä puhdistaessa hosuminen on kielletty – teemme tämänkin kattotyön Kustavissa tarkoin ottein

Hosuminen ja hutiloiminen on huono asia aina katolla liikuttaessa ja erilaisia kattotöitä tehdessä. Hosuminen tekee katolla liikkumisesta vaarallista – sieltä voi vaikka pudota. Hosuminen altistaa myös huolimattomuusvirheille. Kun Kustavissa tarvitut kattotyöt on tilattu meiltä, etenevät ne tasaisen varmasti ja tarkkaotteisesti. Emme kuitenkaan kupeksi turhia, joten meidät tunnetaan sekä aikaansaavuudestamme että erityisen onnistuneista kattotöistä.

Myös rännien puhdistus Kustavissa tapahtuu hutiloimatta. Jotta työ etenisi mahdollisimman turvallisesti, pukeudumme turvavaljaisiin, ja teemme rännihuollon katolta käsin. Lopuksi tarkastamme sadevesijärjestelmän kaatoineen ja kiinnikkeineen. Rännien ja alastuloputkien lisäksi tarkastamme myös koko katon, emmekä veloita tästä kuntotarkastuksesta mitään – tällaisen kattotarkastuksen saa ilmaiseksi kaikkien kattotöidemme yhteydessä.

Kolme syytä sadevesijärjestelmien puhdistamiselle Kustavissa

Saatat miettiä, miksi sadevesijärjestelmä pitää puhdistaa joka kevät ja syksy Kustavissa – silloinkin, vaikka se ei olisi vielä tukossa. Jos ränni on tukossa, räystäs vuotaa, mutta maahanhan se valuu – haitanneeko tuo mitään? Itse asiassa haittaa, sillä kosteus voi nousta maasta talon rakenteisiin kastellen ja vaurioittaen ne. Sadevesijärjestelmä on olemassa juuri siksi, että sadevedet saataisiin useiden metrien päähän talon kivijalasta – lisäksi sadevesijärjestelmän tulee olla oikein mitoitettu ja hyvin vetävä.

Muita syitä rännien jokakeväiselle ja -syksyiselle puhdistamiselle ovat ruoste- ja jäätymisvaurioiden välttäminen. Molempia voi syntyä, jos ränneissä on roskia ja kosteutta. Jos rännit jäätyvät Kustavissa, kannattaa asiaan puuttua tilaamalla sadevesijärjestelmän höyrysulatus – eikä vain siksi, että rännit pysyisivät paremmassa kunnossa vaan myös siksi, etteivät jäätyneet rännit tai niistä roikkuvat jääpuikot putoaisi.

Miksi sadevesijärjestelmää pitää estää tukkeutumasta ammattilaistemme perusteellisesti tekemillä rännihuolloilla – maahanhan se vesi valuisi tukossa olevista ränneistä? Niinpä – sadevesijärjestelmä on olemassa juuri siksi, etteivät katolta valuvat tuhannet sadevesilitrat valuisi maahan aivan talon perustusten viereen. Sadevedet voivat kastella talon perustukset, jos maaperä muuttuu liian märäksi omakotitalon tai esimerkiksi huvilan ympäriltä.

Tukokset voivat johtaa myös talon ulkoseinien kastumiseen ja vaurioitumiseen sekä rännien ruostumiseen. Ruoste vaurioittaa rännejä, samoin kuin roskaisiin ränneihin talvella syntyvä jää. Jää aiheuttaa myös turvallisuusuhkia, sillä rännien kiinnikkeet voivat antaa periksi jäätyneiden vesikourujen painon alla. Myös jäätyneistä sadevesikouruista riippuvat jääpuikot voivat pudota alas aiheuttaen henkilö- tai omaisuusvahinkoja, joten jää tulisi poistaa sadevesijärjestelmästä. Parasta olisi estää jäätyminen jo ennalta – tässä auttavat Kuopiossa myös sulanapitokaapelit.

Vesikourujen puhdistuksen lisäksi saat meiltä ripeät tekijät kattolumien poistoon ja muihin kattohuoltoihin. Kattoeksperttimme taitavat myös kattokorjaukset. Korjaamme aluskatteet, paikkaamme kattovuodot ja tarvittaessa remontoimme koko katon avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!

Pyydä tarjous vesikourujen puhdistuksesta tai muusta kattotyöstä!

Puhdistamme vesikourut tehokkaasti ja turvallisesti. Meiltä löytyy osaaminen sekä välineet myös vaativien kohteiden huoltotöihin. Pyydä tarjous!

Näin meillä katon huolto etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.