KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Kattoikkunan, kattovalokuvun, kattoluukun korjaus ja uusiminen Kirkkonummi

Täydellisessä maailmassa mikään ei menisi koskaan rikki. Emme kuitenkaan elä täydellisessä maailmassa, ja siksi meidän on vähän väliä korjattava jotain. Kengän nauha on mennyt poikki, kahvikupista on irronnut kahva, autosta on pudonnut pakoputki tai tulostin on lakannut tulostamasta. Ämpäri voi haljeta ja mikroaaltouuni sanoa sopimuksensa irti. Myös talon katto voi vaatia korjaamista.

Jos katon kuntoa seurataan säännöllisin väliajoin, päästään sitä korjaamaan ja paikkaamaan vaurioiden ollessa vielä tuoreita. Omakotitalon, paritalon, kesämökin, piharakennuksen tai esimerkiksi rivitalon kunto ei siis ehdi kovin huonoksi, ennen kuin kattokorjaajat kaartavat pihaan. Tiilikaton, peltikaton ja huopakaton yleiskunto kannattaisi tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäinen kuntotarkastus (eli kevättarkastus) voi kertoa vaikkapa rikkinäisistä tiilistä tai vuotavasta jiiristä. Toinen kuntotarkastus, siis katon syystarkastus, on kertoa ruosteen tai sammaleiden saaneen otteen katosta. Kevättarkastuksen avulla katto ehditään tiivistää ennen kesää, mikä voi olla hyvinkin sateinen. Syystarkastuksen ansiosta katto saadaan huollettua tai paikattua ennen uutta talvea ja sen lumia, sulamisvesiä ja jäitä.

Kattotarkastajamme kiinnittävät huomiota kaikkiin pulpettikaton, harjakaton tai esimerkiksi aumakaton yksityiskohtiinkin. Myös katon läpiviennit tarkastetaan huolella Kirkkonummella. Kattoikkuna, kattovalokupu tai vaikkapa kattoluukku voi vaatia korjausta. Arvioimme, kannattaako esimerkiksi kattoluukku korjata, vai olisiko se parasta uusia.

Jos vuotava kattoluukku tai muu läpivienti on jo aiheuttanut katon vesivahingon Kirkkonummella, Espoossa, Vihdissä, Siuntiossa tai Inkoossa, kunnostamme myös katon alla olevat rakenteet. Katon vesivahingon kunnostamiseen liittynee aluskatteen tiivistys, ja sehän voi tarkoittaa aluskatteen osittaista uusimista tai aluskatteen ylösnostojen korjausta. Kattoikkunan tai kattovalokuvun eristeet ja höyrynsulut voivat vaatia korjaamista ja uusimista, ja mehän teemme niidenkin tarvitsemat toimenpiteet.

Lopputulos on se, että voit taas luottaa kattosi pitävän vettä. Myös kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjauksesta voi hakea kotitalousvähennystä, ja niin kattoläpivienteihin kuin vaikkapa jiireihinkin liittyvät toimenpiteet voi maksaa yhteistyökumppanimme tarjoamalla rahoituksella.

Kattotuotteiden kunnostuksen lisäksi, korjaamme katot kokonaisuudessaan. Erikoisosaamisen alueinamme ovat mm. huopakattojen ja palahuopakattojen korjaustyöt sekä niiden remontointi. Paikkaamme kattovuodot ja korjaamme aluskatteet sekä huollamme katot tarjoten katollesi pitkäikäisyyttä vesikourujen puhdistuksella ja talvisilla lumenpudotuksilla. Kattoremontit sekä muut kattotyöt toteutetaan kaikille katetyypeille, materiaaleille ja rakennuksille laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Pyydä tarjous mistä tahansa kattotyöstä!

Meiltä saat kattotuotteiden korjaukset ja uusimiset sekä muut kattotyöt viimeisen päälle priimalaadulla. Ota yhteyttä!

Näin meillä kattotyö etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.

Kattoikkuna tai kattovalokupu vuotaa – Millaiseen kattourakkaan on varauduttava?

Jos aaltopeltikaton, lukkosaumakaton tai vaikkapa bitumipaanukaton kunnon tarkastus kertoi vuotavasta läpiviennistä, pohdit varmasti katon korjauksen hintaa Kirkkonummella. Mietit varmasti myös sitä, millaiseen kattourakkaan vuotava kattoikkuna tai kattovalokupu johtaa.

Jokainen kattokorjaus on erilainen kokonaisuus. Et kuitenkaan joudu olemaan kauaa epätietoisuudessa. Tarkastamme kattosi niin pian kuin mahdollista, ja tuon kattotarkastuksen jälkeen tiedämme, mitä katto tarvitsee. Tiedämme, pitääkö kattoikkuna tai kattovalokupu uusia, vai riittääkö liitoskohdan korjaaminen. Tiedämme myös sen, tuleeko aluskatetta tiivistää vai ei. Jos aluskate on mennyt huonoon kuntoon, tarkoittaa se usein sitä, että katon alle on päässyt kosteutta. Jos kattovuoto on kestänyt vain lyhyen aikaa, ei katon vesivahingon pitäisi olla vakava. Kastuneet kattorakenteet voitaneen kuivattaa. Märät villat uusitaan, jotta home ei alkaisi levitä.

Jos kattovuoto on kestänyt pidempään, voi katon alta löytyä homekasvustoja ja lahovaurioita. Etenkin silloin, jos katto on vuotanut muistakin kohdista, on syytä pohtia kattoremontin tarpeellisuutta. Myös silloin, jos korjattavalla katolla on jo paljon ikää, on kattoremontti vakavasti otettava vaihtoehto. Me uusimme kaikenlaiset katot ensiluokkaisella hinta-laatusuhteella, joten ehdotusta katon uusimisesta ei tarvitse pelätä. Saat varsin hyvällä hinnalla uuden katon, ja hiljattain uusittu katto tarjoaa erinomaisen suojan rivitalolle, kerrostalolle, omakotitalolle, mökille sekä kaikille piharakennuksille.

Katon vaihto on kuitenkin vasta viimeinen vaihtoehto – ensin selvitämme sen, miten katto voitaisiin korjata, mitä se maksaisi ja olisiko se kokonaiskuva huomioiden se paras vaihtoehto.

Kattoluukku tai tarkastusluukku vuotaa, eikä asiaa havaita katolla käymättä

Kattoluukun vuotaminen ei loppujen lopuksi ole kovin ikävää. Mitä varhaisemmassa vaiheessa tiilikatto, palahuopakatto, huopakatto tai peltikatto korjataan, sitä vähemmän vahinkoa vuotava tarkastusluukku ehtii Kirkkonummella aiheuttaa. Kun tilaat katonkorjauksen Kirkkonummelle meiltä, saat parhaat ammattilaiset kattovuotoa korjaamaan. Parhaassa tapauksessa riittää, että kattoluukun/tarkastusluukun ja vesikaton liitoskohta tiivistetään. Aluskate on olemassa siksi, että se ohjaisi ulkokaton läpi tihkuvat vedet pois katon alta, joten kattorakenteiden ei pitäisi ehtiä kastua lyhytaikaisen kattovuodon takia.

Ikävää kattoluukun vuotamisessa on se, ettei asiaa huomaa katolla käymättä. Kattoluukun kunnon heikkeneminen ei erotu pihalle asti, eikä asiasta saa tietoa tarpeeksi aikaisessa vaiheessa myöskään asunnon sisälle.

Katto kannattaa tarkastaa usein, oli sillä kattoluukku tai ei. Katolla on monia muitakin kohtia, mitkä kuluvat UV-säteiden, ulkolämpötilavaihteluiden, lumen painon ja lumimassojen liikkeiden sekä esimerkiksi sammaloitumisen takia. Kaikki katon läpiviennit ilmanvaihtohormista savupiippuun kannattaa tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Kattotarkastuksen yhteydessä tulee tarkastaa myös kiinnikkeet, jiirit, saumat sekä esimerkiksi sadevesijärjestelmän toiminta. Näin kaikenlaisiin kulumiin ja muutoksiin päästään puuttumaan jo ennen, kuin katon alle pääsee kosteutta.

Kattotarkastajan olisi hyvä päästä käymään myös katon alla, mutta aina se ei ole mahdollista. Katon alle mennyt tarkastaja huomaa, onko aluskate edelleen ehjä, ja onko se asennettu oikein kaikkien kattoläpivientienkin osalta. Kokenut kuntotarkastaja huomaa myös mahdolliset puutteet yläpohjan eristeissä tai välikaton tuuletusratkaisuissa. Jos katto ei tuuletu kunnolla, voi asunnon sisältä peräisin oleva lämmin ja kostea ilma kondensoitua vesipisaroiksi katon alle. Katon vesivahinko voi johtua tällaisestakin syystä, eli joka kerta ei ole kyse kattovuodosta kattoluukun tai esimerkiksi kattoikkunan kohdalta. Kerromme, miten tilanteeseen kannattaa puuttua, ja ammattilaisemme ovat valmiina palvelemaan.