KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Lumenpudotus Naantali – Miksi lunta pitää pudottaa myös tasakatolta?

Omakotitalojen, taloyhtiöiden (paritalojen, rivitalojen tai kerrostalojen), autotallien, kesämökkien ja muiden kiinteistöjen kattojen lumenpudotuksiin Naantalissa kannattaa suhtautua asianmukaisella vakavuudella. Jos lunta pitää pudottaa joko katon tai pihan turvallisuuden takia, kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennen kuin päättää säästää itse tekemällä. Varsinkin korkean katon lumenpudotus on vaarallista puuhaa, joten kannattaa olla yhteydessä lumenpudottajiimme, jotka tekevät lumenpudotuksen tarvittaessa nosturiautolla.

Huomaa myös se, että lumenpudotuksissa kannattaa käyttää aina asianmukaisia työturvallisuustuotteita, ja että vaarassa ovat lumenpudottajan lisäksi myös maan pinnalla kulkevat ihmiset sekä talon lähelle parkkeeratut autot. Kun tehdään kattolumitöitä, voi lumi singota melko kauaskin talon räystäistä.

Helpoin, nopein ja turvallisin tapa selvitä huopakaton, tiilikaton ja peltikaton lumenpudotuksista Naantalissa, Paraisilla, Maskussa, Raisiossa, Taivassalossa ja Turussa on tilata ne meiltä. Meillä on kokemusta, asiantuntemusta, kalustoa ja välineistöä, hyvää kuntoa sekä motivaatiota tehdä työt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Meiltä voit tilata myös lumiesteiden asentamisen, huoltamisen tai korjaamisen.

Huomaathan, että myös tasakatto voi tarvita lumenpudotusta. Tasakatto ei tarvitse lumiesteitä ja tasakattoisen talon likellä voi kulkea huoleti koko talven ajan, sillä vaaraa lumen äkillisestä alas putoamisesta ei ole. Miksi sitten tilata lumenpudotus tasakatolta? Siksi, että lumen paino voi vaurioittaa kattorakenteita.

Kattopalvelumme toteuttaa myös rännien sulatuksen vesihöyryllä sekä jääpuikkojen poistamisen. Rännien lisäksi myös katon reunalla oleva, saumavuotoja aiheuttaa uhkaava jää voidaan sulattaa kuumalla höyryllä. Kuuma vesihöyryllä on loistovalinta katon ja rännien jäänsulatukseen.

Kattolumityöt oikeuttavat kotitalousvähennykseen, kuten monet muutkin omakotitalojen ja mökkien kattotyöt. Urakoille saa kauttamme rahoituksenkin. Tuon rahoituksen hakeminen on helppoa, ja lainan takaisinmaksulle saa varmasti tarpeeksi aikaa.

Huopakaton, peltikaton ja tiilikaton lumenpudotuksen hinta Naantalissa

Meillä ei ole tapana julkaista hinnastoamme. Kyse ei ole hintojen tai hinnoitteluperiaatteidemme salailusta. Kyse on siitä, ettei kattotöille Naantalissa tai muualla voi laatia kiinteää hinnastoa. Jokainen kohde on erilainen ja vaatii erilaista kalustoa tai erilaisia materiaaleja. Kun tiedämme, millainen kohde tällä kertaa on kyseessä, osaamme laskea kattotöille hinnan. Kattotöiden hintaan vaikuttaa muun muassa töiden haastavuus.

Kun kyse on lumenpudotuksesta, meitä kiinnostaa ennen kaikkea rakennuksen sijainti, katon koko, katon kaltevuus ja lumen määrä sekä koostumus. Pakkaslumi on kevyttä, joten sitä on helppo pudottaa alas katolta. Suojalumi on toinen juttu, sillä kevään vesisateet ovat voineet nostaa kattolumen kuutiopainon moninkertaiseksi. Kuutiollinen nuoskalunta voi painaa pahimmillaan jopa 400 kiloa.

Kattolumitöiden hintaan vaikuttaa myös se, montako lumenpudottajaa paikalle tarvitaan, ja pitääkö kattolumityöt tehdä yöllä. Yötöihin voidaan päätyä esimerkiksi siksi, ettemme tulisi häirinneeksi liikaa ohiajavaa liikennettä. Myös se vaikuttaa kokonaissummaan, kuinka monen työntekijän on valvottava vaara-aluetta, ja pitääkö lumet ajaa pois kuorma-autoilla.

Lumien pudottamisen ja jäänpoiston lisäksi palvelemme monipuolisesti muissakin kattohuolloissa ja kattotöissä. Kattokorjaukset, kuten kattovuotojen paikkaukset ja aluskatteen korjaukset sekä täysivaltaiset kattoremontit hoituvat monipuoliselta ja kokeneelta kattotiimiltämme ammattitaitoisesti sekä varmaotteisesti. Keväisin ja syksyisin tulemme puhdistamaan vesikourut ja tarkistamaan kattosi yleiskunnon katon turvatuotteista lähtien.

Pyydä tarjous lumenpudotuksesta tai muusta kattotyöstä!

Kun kattolumi painaa, ota kattoammattilaisiimme yhteyttä. Pudotamme lumet turvallisesti ja kattoystävällisesti niin huopakatoilta, peltikatoilta kuin tiilikatoiltakin.

Näin meillä katon huolto etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.