Aluskatteen korjaus Sipoo – Tarkastuta aluskate vaikka heti
Tarvitseeko tiilikattosi aluskate korjausta? Onko aika korjata peltikaton aluskate? Et tiedä aluskatteesi kuntoa Sipoossa, Helsingissä, Vantaalla, Keravalla, Tuusulassa, Järvenpäässä, Porvoossa, Pornaisissa tai Mäntsälässä, ellei sitä säännöllisesti kuntotarkasteta. Aluskatteen reikien paikkaustarve tai jokin muu aluskatteen tiivistystarve selviää vasta yläpohjaan menemällä. Ota yhteyttä meihin, niin tulemme Sipooseen tai sen naapurikuntiin selvittämään aluskatteesi kunnon. Ota yhteyttä vaikka heti, esimerkiksi soittamalla tai laittamalla sähköisesti viestiä. Mitä nopeammin otat yhteyttä, sitä pikemmin saat selvyyden aluskatteesi kunnosta.
Aluskate on hyvä tarkastaa kaksi kertaa vuodessa, jotta aluskate osattaisiin korjata (esimerkiksi vaihtamalla se osittain) ajoissa. Kun tarkastamme aluskatetta ensimmäistä kertaa, huomaamme mahdolliset asennusvirheet. Voi olla, ettei limityksiä ole tehty oikein jiirien kohdalla. Sekin on mahdollista, ettei ylösnostoja ole toteutettu asianmukaisella tavalla, ja asia kannattaa korjata saman tien. Jatkotarkastusten yhteydessä huomaisimme ajan hampaan mahdollisesti aiheuttamat korjaus- ja paikkaustarpeet. Tarvittaessa antaisimme tarjouksen vaikkapa revenneen aluskatteen korjauksesta tai aluskatteen läpivientikappaleiden uusimisesta.
Omakotitalon, paritalon, kesämökin, taloyhtiön (siis kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön aluskatteen korjaaminen on tärkeää, koska aluskate pystyy suojaamaan kattorakenteet mahdollisilta kattovuodoilta. Vaikka kattosi olisi kuinka hyvässä kunnossa, on mahdollista, että jokin odottamaton sattuma saa katon vuotamaan. Silloin tarvitaan aluskatetta, mikä ohjaa vuotovedet alaräystäille, ennen kuin katon alla olevat rakenteet kastuvat.
Aluskatetta – ehjää ja oikein asennettua sellaista – tarvitaan myös kondensio-ongelman varalta. Kondenssivettä voi syntyä lämpimän ilman törmätessä viileisiin (katto)rakenteisiin. Aluskate ohjaa ylimääräisen kosteuden ja lämmön pois katon alta, mutta toki katon alle tarvitaan myös tarpeeksi korkeaa tuuletustilaa sekä esimerkiksi riittävää määrää eristeitä.
Meiltä sujuu myös pahvisen aluskatteen korjaus, joten ota yhteyttä kaikenlaisten aluskatteiden ja niiden paikkaustarpeiden tiimoilta. Aluskatteen korjauskulut voi vähentää verotuksessaan, jos on yksityisasiakas. Omakotitalojen ja mökkien kattokorjauksista voi nimittäin hakea kotitalousvähennystä. Muistathan myös rahoituksen, minkä tarjoamisesta vastaa yhteistyökumppanimme. Tuon lainan avulla rahoitat kätevästi erilaiset kattotyöt.
Aluskatteen korjauksen lisäksi toteutamme muutkin katon korjaukset, kuten vuotopaikkaukset. Kattoikkunat, kattovalokuvut, kattoluukut sekä muut kattotuotteet korjataan ja uusitaan ammattitaidolla. Kun katto on saneerauskunnossa, saat meiltä kattoremontin täydellisenä avaimet käteen -palveluna. Olemme erityisen kiinnostuneita ja taitavia korjaamaan huopakattoja sekä remontoimaan niitä. Kattosi elinikää pidennämme laadukkailla kattohuolloillamme. Tärkeimpinä niistä säännölliset katon ja vesikourujen puhdistukset sekä lumenpudotukset. Tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme.
Pyydä tarjous aluskatteen korjauksesta tai muusta kattotyöstä!
Olemme luottokumppanisi kaikissa kattotöissä. Voit luottaa osaavaan kattotiimiimme niin aluskatteen korjauksessa kuin missä tahansa muussa kattoasiassa.
Näin meillä katon korjaus etenee!
Aluskatteen osittainen uusiminen Sipoossa on hyväksi havaittu konsti
Aluskatteet ovat kehittyneet hurjasti siitä, kun niitä alettiin asentaa. Ensi alkuun aluskatteet olivat esimerkiksi pahvisia, eikä pahvinen suoja kosteutta vastaan ole se paras mahdollinen. Tämän päivän aluskatteet ovat todella kestäviä ja toiminnallisia. Myös tämän päivän korjausmetodit ovat ensiluokkaisia. Varmista parhaat korjaajat ja korjausmetodit, ja tilaa aluskatteen korjaus Sipooseen meiltä.
Aluskatteen korjaus voidaan suorittaa uusimalla aluskate osittain esimerkiksi jiirin (eli sisätaitteen) kohdalta. Jiiri voi jonain päivänä vuotaa. Jiirivuotoon voi johtaa vaikka jiirin päälle kasaantunut lumi, mikä saa tiilet hajoamaan. On tärkeää, että aluskate on ensinnäkin oikein asennettu ja toisekseen täysin ehjä – näin jiirivuoto ei pääse kastelemaan kattorakenteita. Jos aluskate ei ole kunnossa jiirin kohdalta, voimme esimerkiksi uusia sen osittain.
Voimme uusia aluskatteesi osittain myös savupiipun kohdalta Sipoossa. Aluskatteen osittainen uusiminen piipun kohdalta edellyttää sitä, että vesikatetta avataan jonkin verran. Samalla aukenee suorastaan täydellinen tilaisuus pellittää savupiippu. Piipunpellitys tekee piipusta kauniin ja kestävän.
Tarvittaessa voimme uusia aluskatteesi osittain myös kattoikkunan kohdalta. Kun aluskatteen ylösnostot ovat kunnossa, eivät kattorakenteet kastu, vaikka kattoikkuna joskus vuotaisikin.
Myös kattovalokupu tai kattoluukku voi vuotaa, joten tarve uusia aluskate osittain kattovalokuvun tai kattoluukun kohdalta kannattaa täyttää heti. Se, että aluskatetta pitää uusia osittain kattoluukun tai muiden läpivientien kohdalta, huomataan kattotarkastuksen yhteydessä.
Kaikki katot kannattaa tarkastaa usein, vaikkei olisikaan todennäköistä, että aluskatetta pitäisi uusia osittain esimerkiksi viemärintuuletusputken kohdalta. Joka kevät ja syksy tehtävät kattotarkastukset voivat kertoa esimerkiksi kattorei’istä, vääntyneistä ränneistä, irrota uhkaavista kattotikkaista tai tarpeesta maalata katto. Aluskatteen kunto on paremmissa kantimissa, kun vesikatto on mahdollisimman tiivis. Jos vesikatto vuotaa, päätyy aluskatteelle kosteutta. Vaikka aluskatteet ovatkin vedenpitäviä, kuluvat ne kosteuden takia siinä kuin monet muutkin rakenteet. Kattotarkastusten aikana huomataan myös monet muut ongelmat katon kunnossa, kuten juuri ne vääntyneet rännit. Rännien hyväkuntoisuus on tärkeä asia, sillä jos ränni on vääntynyt tai jos sen saumat vuotavat, voivat kattovedet päätyä liian lähelle talon rakenteita sen sijaan, että ne saataisiin ohjattua monen metrin päähän talosta. Jos maaperä talon ympärillä kastuu liikaa, voi kosteus päätyä talon rakenteisiin, ja siitä voi seurata erilaisia kosteusvaurioita. Kattotarkastuksen saa meiltä ilmaiseksi esimerkiksi katon kevät- ja syyshuollon yhteydessä, joten asiakkaanamme olet aina kartalla aluskatteen, vesikatteen tai vaikka sadevesijärjestelmän kunnostustarpeista.
Aluskatteen korjaus jiirin, eli sisätaitteen, savupiipun, kattoikkunan, kattoluukun ja läpivientien kohdalta Sipoossa ehkäisee eristeiden kastumista
Jos omakotitalon, rivitalon, kesämökin, ulkorakennuksen, kerrostalon tai esimerkiksi paritalon katto vuotaa, voi kosteus päästä katon alla oleviin rakenteisiin. Puurakenteiden kastuminen näkyy pian rakenteesta rakenteeseen leviävinä lahovaurioina. Laho saa puurakenteet menettämään kantokykynsä. Vaarassa eivät oleva vain puurakenteet. Myös lämmöneristeet voivat mennä pilalle, jos tiilikatto, huopakatto tai peltikatto vuotaa. Eristeet voivat homehtua jo noin viikon kestäneen kosteuden takia. Homeiset eristeet voivat vaikuttaa sisäilman terveellisyyteen, joten yläpohjan homevauriot kannattaa pyrkiä estämään.
Tässä auttaa muun muassa aluskatteen korjaus jiirin (eli sisätaitteen) kohdalta. Jiiri on yksi niistä kohdista, mitkä voivat alkaa vuotaa talven mittaan. Jos sisätaitteen päälle kerääntyy runsaasti lunta, voi jiiri menettää tiiviytensä, ja katon alle voi alkaa tihkua vettä. Ehjä aluskate kuljettaa jiirin kohdalta vuotavat vedet räystäille, eivätkä eristeet tai puurakenteet kastu – puhumattakaan siitä, että sisäkatosta alkaisi tipahdella vesipisaroita puulattialle.
Myös savupiippu voi alkaa vuotaa talven mittaan, joten tarve korjata aluskate savupiipun kohdalta kannattaa varmistaa syksyllä.
On hyvä muistaa, että katon alle voi syntyä kosteusvaurioita muutenkin kuin kattovuodon takia. Jos välikatto ei tuuletu kunnolla, voi rakennuksesta karkaava lämmin ja kostea ilma muuttua kondenssivedeksi. Kun korjautat aluskatteen ajoissa kattoikkunan ja kattoluukun kohdalta Sipoossa, ei kondenssivedestä ja sen aiheuttamista kosteusvaurioista ole niin suurta pelkoa. Aluskatteen korjaus (esimerkiksi jonkin läpiviennin kohdalta) ei ole ainoa tapa ehkäistä kondenssiveden aiheuttamia vahinkoja. Tarvittaessa annamme tarjouksen esimerkiksi omakotitalon katon lisäeristyksestä tai paritalon välikaton tuuletuksen tehostamisesta. Katon alle voidaan tuoda uusia eristeitä koska tahansa, myös talvella tai juuri ennen kattoremonttia. Jos vanhat eristeet ovat kuivat, ei niitä tarvitse uusia, vaan uudet villat voidaan asentaa niiden päälle.
Se, että villoja on tarpeeksi, pitää asunnon lämmityskustannukset kohtuullisina. Samalla vähennetään kondenssiveden esiintymistä. Kattojäätäkään ei synny niin paljoa, jos asunnosta ei karkaa liikaa kattolunta alakautta sulattavaa lämpöä. Jääpuikkojenkin määrä räystäillä vähenee katon lisäeristyksen myötä.
Välikaton tuuletuksen parantaminen voi onnistua esimerkiksi harjapeltituulettimen avulla. Selvitämme tilanteen paikan päällä.
Puolen vuoden välein tehty kattotarkastus kertoo, onko aluskatetta korjattava viemärintuuletusputken kohdalta vai ei. Tarve paikata aluskatetta kattovalokuvun kohdalta tai suorittaa aluskatteen taitekohtien korjaus selviää vasta katon alle menemällä. Samalla selviää eristeiden kunto ja niiden riittävyys, sekä välikaton tuuletusratkaisujen tehokkuus (tai tehottomuus).
Aluskatteen paikkaus Sipoossa voi olla edullisempaa kuin luulit
Älä jätä peltikaton aluskatetta paikkaamatta Sipoossa. Revenneen aluskatteen paikkaus on todennäköisesti edullisempaa kuin puutteellisen aluskatteen aiheuttamien kosteusvaurioiden korjaaminen. Peltikaton tai tiilikaton aluskatteen paikkaus kannattaa tilata meiltä, sillä meidät tunnetaan edullisista (mutta kiistattoman ammattitaitoisista ja huolella tehdyistä) kattokorjauksista. Se, mitä aluskatteen paikkaus savupiipun kohdalta maksaa, selvitetään tapauskohtaisesti. Tulemme käymään paikan päällä, jotta saamme muodostettua kokonaiskuvan katon tilanteesta. Muun muassa korjattavan alueen koko vaikuttaa siihen, mitä täyden palvelun pakettina tehtävä kattokorjaus maksaa.
Saatat yllättyä siitä, miten edullista aluskatteen paikkaus kattoikkunan kohdalta on. Koko aluskatetta ei tarvitse vaihtaa. Aluskatteen reikien paikkaus, aluskatteen ylösnostojen korjaus tai aluskatteen osittainen vaihto on edullisempaa kuin koko aluskatteen uusiminen. Aluskatteen paikkaus esimerkiksi kattovalokuvun kohdalta edellyttää usein vesikatteen avaamista, mutta vain osittain. Emme pura koko kattoa, vaan avaamme sitä vain hieman korjattavan alueen kohdalta.
Kun vielä ottaa huomioon yksityisasiakkaille suodun mahdollisuuden kotitalousvähennykseen, voidaan todeta, että aluskatteen paikkaus kattoluukun kohdalta on hyvin edullinen kattotyö.
Aluskatteen paikkaamiseen viemärintuuletusputken tai jonkin muun läpiviennin kohdalta voidaan yhdistää muita kattokorjauksia tai kattohuoltoja. Ehkä kattoluukku on aika uusia, tai kenties kattopeltiseppämme voisivat pellittää savupiippusi? Onko vesikatto kaikin puolin tiivis, entä missä kunnossa sen pinnoite on? Katon korjaus- ja huoltotarpeet selviävät kattotarkastuksen yhteydessä. Kaikki epätiiviit ja kuluneet kohdat kannattaa kunnostaa mahdollisimman pian, jotta kosteus saataisiin pysymään katon ulkopuolella. Myös huoltotarpeisiin kannattaa tarttua pikaisesti, sillä huoltotoimenpiteet ylläpitävät katon kuntoa. Esimerkiksi peltikaton maalaus torjuu ruostumista, mikä voi saada aaltopeltikaton tai muun peltikaton niin huonoon kuntoon, että se alkaa vuotaa. Kattovuoto rasittaa myös aluskatetta, joten vesikaton kunnosta huolehtiminen on samalla myös aluskatteen kunnon suojelemista ja aluskatteen paikkaustarpeiden ehkäisemistä. Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää vesikatteen tai aluskatteen paikkaamisesta Sipoossa!