Katto vuotaa Porvoo – Kattovuoto ei ole pelottava mörkö
Kattovuotoja pelätään – ehkä jopa liikaakin. Kattovuoto peltikatolla, tiilikatolla tai huopakatolla on totta kai vakava asia, mihin pitää puuttua. Jos omakotitalon, mökin, paritalon, autotallin, jonkin muun kiinteistön tai taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon) katto vuotaa Porvoossa, voi kosteus päästä tekemisiin talon rakenteiden kanssa. Ajan kanssa rakenteisiin voi syntyä kosteusvaurioita. Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle. Jos katto vuotaa savupiipun, harjapellin, jiirin tai vaikka kattoikkunan kohdalta, ota yhteyttä meihin. Me kiirehdimme paikan päälle korjaamaan vuotavan katon Porvoossa, Askolassa, Loviisassa, Myrskylässä, Pornaisissa tai Sipoossa. Jos tarpeen, tiivistämme myös aluskatteen sekä kunnostamme katon alle syntyneet kosteusvauriot. Kattosi on taas ensiluokkaisessa kunnossa, ja koko episodi voidaan unohtaa. Koska kattoremonttia, homeisten villojen uusimista tai muita isompia toimenpiteitä ei tarvittu, saatiin vuotava katto kuntoon edullisesti ja vikkelästi.
Jotta siihen, että katto vuotaa kattovalokuvun, sauman, harjatiilen tai vaikka kattoluukun kohdalta, päästäisiin puuttumaan nopeasti, tulee katto tarkastaa usein. Ihanteellisessa tilanteessa katto tarkastetaan joka kevät ja syksy, sillä näin mikään kulunut tai vaurioitunut kohta ei ehdi vaikuttaa kattokokonaisuuden kuntoon ainakaan puolta vuotta pidempään. Keväinen kattotarkastus voi kertoa vaikkapa lumen alla vuotamaan ruvenneesta kattoikkunasta, lumen mukana irronneista kattotikkaista (mitkä ovat jättäneet jälkeensä vuotavia reikiä) tai naarmuista, joiden kautta ruoste voi saada otteen katosta.
Syksyn lopussa tehty kattotarkastus saattaa kertoa kattohuolloista, joiden avulla tasakatto, pulpettikatto, aumakatto tai vaikka harjakatto saataisiin paremmin talvea kestävään kuntoon. Syystarkastus voi kertoa myös jostain hälyttävästä ongelmasta, kuten puuttuvista tiilistä, irronneista paanuista, huopakaton halkeamista tai vuotavasta kattoluukusta. Annamme hyvän tarjouksen katon korjaamisesta ja paikkaamisesta, ja aloitamme katon tiivistyksen niin pian kuin mahdollista. Näin voidaan välttyä siltä, että katto vuotaa talvella.
Kattovuoto ei siis ole pelottava mörkö, vaan suhteellisen tavallinen ja luonnollinen asia, mihin meillä on parhaat työkalut puuttua. Viittaamme tässä fyysisiin työkaluihin ja asianmukaiseen kalustoon, mutta myös raudanlujaan ammattitaitoomme ja kokemukseemme. Kaikki kattokorjaajamme ovat sitoutuneita ja harjaantuneita ammattilaisia, joille työ maittaa. Ota siis yhteyttä ja tilaa katon kuntotarkastus (minkä saa ilmaiseksi kaikkien muiden kattotöiden yhteydessä), kattoreikien paikkaus, vuotavan katon korjaus tai vaikka kosteusvaurioiden kunnostus.
Kattovuodon korjauksen voi maksaa yhteistyökumppanimme tarjoamalla rahoituksella. Tuo rahoitus löytyy meidän verkkosivujemme kautta, eikä sen hakeminen ole vaikeaa, vaikka olisit ensi kertaa asialla. Kun omakotitalon tai mökin katto on paikattu, voit laatia Verohallinnolle kotitalousvähennyshakemuksen. Tämäkin hakemuslomake löytyy verkosta, eikä sen täyttäminen ole mitään rakettitiedettä. Verohallintoa kiinnostaa muun muassa y-tunnuksemme ja töiden loppusumma. Kaikki tarvittavat tiedot seisovat antamassamme laskussa (mikä on edullinen ilman verovähennyksiäkin).
Katon vuotokorjausten ja mm. aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä myös kaikki muutkin katon korjaus sekä huoltotyöt. Jos kattoluukku, kattoikkuna tai vaikka kattovalokupu aiheuttaa harmia, niin korjaamme, sekä tarvittaessa uusimme. Katon huolto vesikourujen puhdistuksesta lumenpudotuksiin varmistaa sen, että kattosi jaksaa palvella vuodesta toiseen. Mikäli kattosi kaipaa kokonaisvaltaisempaa saneerausta, eikä esimerkiksi huopakaton korjaus enää riitä, saat meiltä laadukkaat kattoremontit niin pelti-, tiili- kuin huopakatoille avaimet käteen -palveluna.
Pyydä tarjous kattovuodon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!
Olemme osaava kattofirma kaikissa katon vuotokorjauksissa sekä muissa kattotöissä. Jos kattosi vuotaa tai kaipaa muuta huomiota, käänny meidän puoleemme.
Näin meillä katon korjaus etenee!
Huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa? Katto kaipaa väliintuloamme
Jos huopakatto, tiilikatto tai peltikatto vuotaa Porvoossa, voi tilanteen korjaamiseksi riittää esimerkiksi rikkinäisten tiilien vaihto tai läpiviennin uusiminen. Ei kuulosta kalliilta, eikä se sitä olekaan. Ole yhteydessä katonkorjauspalveluumme, niin kattosi on tuota pikaa tiiviissä kunnossa. Lähetämme jouhevasti edenneestä urakasta edullisen laskun.
Jotta kattovuodosta voitaisiin selvitä ”kuivin jaloin” eli mahdollisimman helposti ja edullisesti, pitää kattokorjaus tilata pian. Mitä nopeammin hajonneisiin tiiliin, vuotavaan piipunjuureen tai vaikka myrskyn irrottamiin kattopelteihin puututaan, sen parempi. Sekin on tärkeää, että aaltopeltikaton, palahuopakaton, betonitiilikaton tai esimerkiksi kolmiorimahuopakaton korjaus tapahtuu osaavien ammattilaisten toimesta. Näin vuotokohta saadaan kerralla sellaiseen kuntoon, että se lakkaa vuotamasta. Voidaan siis sanoa, että vuotava katto kaipaa meidän pikaista väliintuloamme. Ota siis yhteyttä ja anna kattosi kohtalo meidän luotettaviin käsiimme!
Katto kannattaa korjauttaa tällä kattofirmalla myös siksi, että meiltä saa – edullisista hinnoistamme huolimatta – mitä upeimman kaupanpäällisen. Tarkastamme kattosi ilmaiseksi, jotta huomaisimme muut kuluneet ja huonossa kunnossa olevat kohdat. Kattotarkastuksen päätyttyä antaisimme tarjouksen mahdollisesti tarvituista lisätiivistyksistä tai kattohuolloista – siis kaikista sellaisista töistä, joilla kattovuodot voitaisiin jatkossa torjua.
Seuraavaksi voisimme käsitellä sitä, mikä voi saada tiilikaton, peltikaton tai huopakaton vuotamaan Porvoossa. Näin tiedät, mitä kannattaa tarkkailla ja pitää silmällä. Emme käsittele tässä asennusvirheitä, sillä ne ovat loppujen lopuksi melko harvinaisia syitä kattovuodoille.
Käsitellään ensin tiilikattoja, joiden kunto voi pysyä hyvällä tolalla jopa 70 vuotta (itse asiassa jopa koko vuosisadan verran, jos kyseessä on aito savitiilikatto). Tiilikattovuoto johtuu usein rikkinäisistä tiilistä. Tiiliä voi mennä rikki lumen painon, myrskyn, liian rajujen kattohuoltojen tai pakkasrapautumisen takia.
Tiilikatto voi tarvita lumenpoistoa sellaisinakin talvina, jolloin muut katot eivät sitä tarvitse. Varsinkin silloin kannattaa käydä poistamassa liiat lumet katolta, jos lunta on kerääntynyt jiirin päälle enemmän kuin muualle. Lumen paino voi nimittäin rikkoa omakotitalon tai esimerkiksi paritalon tiiliä.
Tilaa lumenpudotus meiltä, niin lumenpudottajat eivät epähuomiossa irrota tai riko kattotiiliä. Myös muut tiilikattohuollot kannattaa jättää huoleksemme, sillä osaamme liikkua ja toimia (tiili)kattoystävällisellä tavalla. Esimerkiksi: emme poista sammaleita painepesurilla, vaan hellävaraisella sammaleenpoistoaineella.
Sammaleiden poisto auttaa vähentämään tiilien rapautumista. Mitä enemmän katolla on sammaleita, sitä enemmän kattoon sitoutuu kosteutta, ja kosteuden jäätyminen pakkasella murentaa pikkuhiljaa tiilien rakennetta. Pakkasrapautumista torjutaan myös harjaamalla tiilikatto kahdesti vuodessa sekä tasoittamalla keski-ikäiset, suurihuokoiset tiilet uudella pinnoitteella.
Hyväkuntoisiakin tiiliä voi mennä rikki myrskyllä. Tuuli voi heittää katolle oksia, mitä irrottavat ja hajottavat tiiliä. Katto kannattaakin tarkastaa jokaisen rajuilman jälkeen.
Entä huopakatto ja huopakattovuodot? Nyt kyse ei ole tiilistä tai niiden hajoamisesta, vaan kattohuovan kovettumisesta ja halkeilemisesta. Aurinko on huopakaton pahin vihollinen. Sammaleet jakavat ykkössijan auringon kanssa. Jotta bitumikatto ei menettäisi joustavuuttaan ja rasituksensietokykyään, tulee se pitää mahdollisimman puhtaana. Suosittelemme, että huopakatot ilmapuhalletaan (harjaus voisi vahingoittaa suojapinnoitetta) kahdesti vuodessa, ja että mahdolliset sammaleet poistetaan sammaleenpoistoaineella. Parikymppinen huopakatto on mahdollista pinnoittaa uudelleen. Pinnoite palauttaa katon joustavuuden sekä monet muut hyvät ominaisuudet.
Huopakattokin voi alkaa vuotaa talvella tai myrskyn tekemien tuhojen takia. Myrsky voi repiä vuotia, joten katon kevät- ja syystarkastusten yhteydessä kannattaa tarkastaa katon saumojen tiiviys. Myrsky tai katolta putoava lumi voivat irrottaa kattoturvatuotteita, minkä lisäksi kattolumen paino voi saada katon liitoskohdat vuotamaan. Voit siis tarvita lumenpoistoa – tai jäänsulatusta. Edes tiivissaumakattoa ei ole tarkoitettu kestämään seisovien vesimassojen painoa. Jos kattokaivot ovat jäässä (tai täynnä roskia), voi katolle jäädä saumavuotoon johtavaa vettä. Kaltevan katon reunalla saattaa olla melkoinen jäävalli. Se on sekä turvallisuusriski että mahdollinen aiheuttaja kattovuodolle. Jos tarvitset jään poistoa huopa-, pelti- tai tiilikatolta, ota yhteyttä höyrytyslaitteen käytön hallitseviin ammattilaisiimme.
Vielä on jäljellä peltikatto. Se ei sammaloidu, kovetu tai rapaudu. Peltikatto ruostuu. Jotta ruoste ei johtaisi kattovuotoon, on peltikatto hyvä pitää puhtaana (tässä auttavat kevät- ja syysharjaukset sekä satunnaiset kattopesut). Kattotarkastuksen yhteydessä tulee tarkastaa katon kiinnikkeiden kunto sekä se, tarvitseeko katto paikka- tai huoltomaalausta. Mitä paremmassa kunnossa maalipinta on, sitä paremmalta katto näyttää, ja sitä vähemmän ruosteesta on haittaa.
Lumen paino, lumimassojen liikkeet ja kattojää voivat saada peltikatonkin vuotamaan. Myös myrsky voi runnella peltikattoa – esimerkiksi repimällä irti kattopellit, peltilistat ja kattotarvikkeet. Kattopeltien lisäkiinnitykset ja huonokuntoisten naulojen korvaaminen kateruuveilla ehkäisevät myrskyvaurioita. Paikoiltaan ponnahtaneet naulat kannattaa korvata leveätiivisteisillä ruuveilla myös siksi, ettei katto vuotaisi. Ruuvien tiivisteet ovat kuluvaa tavaraa, joten toisinaan tarvitaan vanhojen ruuvien korvaamista uusilla ruuveilla.
Katto vuotaa piipun juuresta – Kattovuoto savupiipun kohdalla voi vain pahentua
Lukemattomissa rakennuksissa on savupiippu, eivätkä kaikki piipunjuuret ole tiiviitä. Kattovuoto savupiipun kohdalta on tuttu ilmiö monelle talon- tai mökinomistajalle. Se, että katto vuotaa piipun juuresta, ei ole mikään maailmanloppu. Tilaa katonkorjaus Porvooseen tästä osoitteesta, niin katto on pian taas kunnossa. Voi olla, ettei kattovuoto ole kastellut mitään muuta kuin aluskatteen, ja sekin kuivuu nopeasti (jos aluskate on asennettu tarpeeksi tiukalle eikä aluskatteen päällä ole lehtiä, mitkä voisivat hidastaa sen kuivumista). Kattovuoto savupiipun kohdalta voi olla korjattavissa suorastaan käden käänteessä, jos tilaat tiilikaton, huopakaton tai peltikaton korjauksen meiltä.
Jos kattoa ei korjata, voi aluskate pettää, ja silloin katon alla olevat rakenteet kastuvat. Kastuneet kattorakenteet voidaan usein kuivattaa, mutta märiksi muuttuneet villat on vaihdettava homekasvustojen torjumiseksi. Ajan kanssa kosteus voi johtaa myös lahovaurioihin, mitkä eivät korjaannu itsekseen. Laho leviää aivan liian hanakasti, joten tilanne katon alla pahenee koko ajan. Vettä voi valua myös sisätiloihin.
Muistathan tarkastuttaa katon usein ja teettää kaikki kattokorjaukset ripeästi. Ota yhteyttä meihin niin kattotarkastusten kuin erilaisten kattokorjaustenkin tiimoilta. Laitamme katot kuntoon avaimet käteen -periaatteella, joten tarvittaessa kunnostamme myös aluskatteen, kattorakenteet ja muut korjausta tai uusimista kaipaavat osat.
Aluskatteen korjaus piipun kohdalta voi tarkoittaa samaa kuin peltikaton tai tiilikaton aluskatteen osittainen uusiminen, mutta oikeat korjaustavat selvitetään joka kerta erikseen. Tiesithän, että meiltä voit tilata myös piipun pellityksen peltisepäntyönä? Se onnistuu erittäin näppärästi piipunjuuren korjaustöiden yhteydessä, ja sillä on vaikutusta sekä piipun tiiviyteen että piipun ulkonäköön. Koko piipun pellittämisellä voidaan hidastaa myös piipun rapautumista. Hormin rapautumiseen piipun ulkopuolen pellittämisellä ei ole vaikutusta. Suosittelemme, että jokaisen omakotitalon, paritalon ja mökin savuhormi suojataan piipunhatulla. Sadehattu vähentää hormin rapautumista. Lisäksi se parantaa hormin vetoa.
Kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku vuotaa, jos huonokuntoiseen läpivientiin ei puututa
Kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut ovat tavallisia läpivientejä. Niistä on paljon iloa, mutta toisinaan ne voivat tuottaa myös murhetta. Suosittelemme, että katto kaikkine läpivienteineen ja muine yksityiskohtineen tarkastetaan kaksi kertaa vuodessa – näin esimerkiksi kattoikkunan kunnossa tapahtuneisiin muutoksiin päästään puuttumaan nopeasti. Parhaassa tapauksessa ei tarvita muuta kuin kattoikkunan ja tiilikatteen, peltikatteen tai huopakatteen yhtymäkohdan tiivistys. Tarvittaessa kunnostamme myös suojapellitykset. Tiivistämämme kattoikkuna (tai kattovalokupu tai esimerkiksi kattoluukku) on taas tiivis. Vaikka ulkona sataisi kaatamalla, sinun ei tarvitse hakea ämpäreitä esille kattovuodon varalta. Kunnostamme kattoikkuna tai muu kattoläpivienti pitää kutinsa myös talvella, jolloin sen päällä saattaa olla runsaasti lunta ja lumen sulamisesta syntynyttä vettä.
Joskus tilanne on asteen tai pari pahempi. Silloin kattoikkunaa, kattovalokupua tai kattoluukkua ympäröivissä rakenteissa saattaa olla kosteusvaurioita. Käänny silloinkin tämän kattofirman puoleen. Me tiedämme, miten kosteusvauriot korjataan Porvoossa tai Porvoon naapurikunnissa! Meiltä sujuu niin eristeiden uusiminen kuin höyrynsulkujen korjauskin. Jos tilanne niin vaatii, annamme kilpailukykyisen tarjouksen kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun uusimisesta.
Muistamme tarkastaa senkin, missä kunnossa aluskate on, sillä aluskatteesta riippuu se, aiheuttaako vuotava kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku kosteusvaurioita katon alle. Aluskatteen tulee olla asennettu niin, että sitä on nostettu kattoläpivientiä vasten, sillä mikään muu tapa ei johda yhtä luotettavaan lopputulokseen. Tarvittaessa korjaamme aluskatteen ylösnostot tai uusimme aluskatteen kokonaan kattoikkunan tai esimerkiksi kattoluukun kohdalta.
Kattoläpiviennin kuntoa voidaan pitää yllä myös poistamalla roskat sen luota. Tilaa katon jokakeväiset ja -syksyiset puhdistukset meiltä, niin lehdet ja neulaset eivät jää poistamatta esimerkiksi kattoikkunan väleistä ja ympäriltä. Kaupan päälle tuleva kattotarkastus kertoo totuuden kattoikkunan, ilmanvaihtoputkien, viemärintuuletusputken, savupiipun ja muiden kattoläpivientien, aluskatteen, kattorakenteiden sekä esimerkiksi sadevesijärjestelmän kunnosta.
Katon läpivienti vuotaa – Kattovuoto antennin, ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken kohdalla voi paljastua hajun perusteella
Parhaat tavat pitää katto tiiviinä myös läpivientien osalta ovat kattoläpivientien asennuttaminen meillä, läpivientien säännöllinen kuntotarkastaminen sekä mahdollisten korjaustarpeiden teettäminen ASAP. Jos katon läpivienti vuotaa Porvoossa, ota yhteyttä – meillä on pitkä kokemus antennien, ilmanvaihtoputkien ja esimerkiksi viemärintuuletusputkien kohdalta alkaneiden kattovuotojen korjaamisesta. Osaamme laittaa katon kerralla kuntoon, ja kaupan päälle tuleva kattotarkastus kertoo kaiken oleellisen katon muiden yksityiskohtien kunnosta.
Kattovuoto ja katon vesivahinko voivat paljastua haju-, kuulo-, tunto- tai näköaistin perusteella. Meidän ammattilaisemme ovat niin tarkkoja ja taitavia, että usein pelkkä näköaisti riittää. Kun kävelemme pitkin kattoasi, huomaamme kaikki merkit, mitkä viittaavat kattovuotoon – jo alkaneeseen tai vasta ”hankkeilla olevaan”. Tutustumme tilanteeseen tarkemmin ja annamme tarjouksen tarvittavista tiivistyksistä.
Käymme myös katon alla, ja siellä voi olla tunto-, näkö- tai hajuaistien avulla havaittavia merkkejä katon vesivahingosta – silloinkin, kun katto on tiivis myös antennien ja ilmanvaihtoputkien luota. Jos asunnosta karkaa runsaasti lämmintä ja kosteaa ilmaa, voi siitä tiivistyä vettä katon alla. Sekä kondenssiveden että kattovuodon aiheuttamat kosteusvauriot voivat näkyä värimuutoksina, tuntua kosteutena ja lahona tai tunkeutua sieraimiin tunkkaisena hajuna.
Jos katto on vuotanut Porvoossa jo pidempään, voi kattovuodon havaita sisätiloissakin välikaton tummumisena ja lattialle enemmän tai vähemmän äänekkäästi tipahtelevina vesipisaroina. Säännöllisten ja perusteellisten kattotarkastusten ansiosta vuotavaan tiilikattoon, peltikattoon tai huopakattoon (eli bitumikattoon) päästään puuttumaan jo ennen tätä vaihetta.
Katto vuotaa jiirin, eli sisätaitteen kohdalta? Jiirin kuntoon mestarillisin ottein
Jiirin asentaminen, korjaaminen ja paikkaaminen, lumen pudotus jiirin päältä, aluskatteen osittainen uusiminen jiirin kohdalta… Tässä esimerkkejä jiiritöistä, joita teemme Porvoossa ja sen ympäristössä. Teemme kaikki jiirityöt mestarillisin ottein, eikä vähempi riittäisikään. Jiiri (siis katon sisätaite) on kohta, mikä voi alkaa vuotaa, jos kaikki ei ole sataprosenttisen hyvässä kunnossa.
Omakotitalon, rivitalon, paritalon, kesämökin, taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon), autotallin tai jonkin muun kiinteistön jiiri kohtaa lukemattomia rasituksia, ja jossain vaiheessa se voi antaa periksi alkaen vuotaa. Siksi on tärkeää, että aluskatteen limitykset on tehty juuri oikealla tavalla. Toimiva aluskate ottaa jiirin kohdalta tihkuvat sade- ja sulamisvedet vastaan. Aluskate johdattaa nuo vedet oikopäätä ulos sen sijaan, että ne päätyisivät kastelemaan katon puuosat ja yläpohjan eristevillat (mitkä voisivat kosteuden seurauksena lahota tai homehtua).
Mitkä kaikki tekijät koettelevat huopakattojen ja esimerkiksi peltikattojen jiirejä? Ensimmäiseksi mieleen tullee lumen paino, mutta myös jää ja vesi rasittavat jiiriä vuosikymmenten aikana. Myös ulkolämpötilojen nopeatempoinen vaihtelu asettaa haasteita jiirin kunnolle ja tiiviydelle.
Jiiri kannattaakin tarkastaa joka kevät ja syksy tehtävän katon kuntotarkastuksen yhteydessä. Mitä huolellisemmin se tarkastetaan, sen parempi. Kuntotarkastuksen yhteydessä tulee arvioida myös kattohuoltojen tarpeellisuutta. Kattohuoltoja, mitkä vähentävät katon vaurioitumis- ja vuotoalttiutta, ovat muun muassa kattomaalaukset, sammaleiden poistot sekä peltikattonaulojen vaihto kateruuveiksi.