Kattoikkunan, kattovalokuvun, kattoluukun korjaus ja uusiminen Pirkanmaa
Kattoikkuna tai kattovalokupu on kiva lisä kattoon. Kattoluukusta on suurta hyötyä, joten se kannattaa asentaa huopakatolle, peltikatolle tai tiilikatolle jo ulkokaton asentamisen tai kattoremontin yhteydessä. Ei haittaa, vaikka haluaisit myöhemmin lisätä kattosi varustevalikoimaa, sillä meidän toimestamme uusien läpivientien asentaminen onnistuu missä katon elinkaaren vaiheessa tahansa. Asennamme kattoikkunat, kattoluukut, viemärintuuletusputket, antennit, alipainetuulettimet ja muut läpiviennit luotettavalla ammattitaidolla ja tarkalla työotteella.
Kattoikkuna, kattoluukku tai kattovalokupu ei kestä mitä tahansa. Talven lumien paino voi saada kattoläpiviennin vuotamaan Pirkanmaalla, ja silloin kattoikkuna tai muu läpivienti on kiireen vilkkaa tiivistettävä. Tarvittaessa korjaamme myös omakotitalon, paritalon, kerrostalon tai esimerkiksi rivitalon aluskatteen läpiviennin kohdalta. Jos kosteus pääsi jo tekemään tuhojaan yläpohjarakenteisiin, korjaamme syntyneet pulmat yksin tein.
Saatamme huomata kattosi kattoikkunoiden tai esimerkiksi viemärintuuletusputken olevan väärin asennettu. Tiivistys tai eristys saattaa olla puutteellinen, mikä lisää kattovuotojen ja kondensoitumisen riskiä. Asennusvirheitä tavataan varsinkin aluskatteiden ylösnostoissa, tai pikemminkin niiden puutteessa. Aluskate pitää asentaa niin, että sitä nostetaan jonkin verran kaikkia läpivientejä vasten – vain näin asennettua tiilikaton tai esimerkiksi peltikaton aluskate antaa parhaan mahdollisen suojan kattovuodoilta kattoläpivientien kohdalta.
Tarjoamme monipuolista ja asiantuntevaa kattokorjauspalvelua, ja kaikkia ammattilaisiamme ohjaa halu laittaa asiakkaan katto kerralla kuntoon. Toteutamme kaikki tiivistykset, eritykset ja uusimiset, joita katto tarvitsee. Tarvittaessa korjaamme tai uusimme vaikkapa kattoikkunan tai kattovalokuvun eristeet ja höyrynsulut, tai vaihdamme koko kattoikkunan uuteen. Jos et halua uutta kattoläpivientiä, vaan tahdot mieluummin siitä eroon, voimme poistaa kattoikkunasi tai kattovalokupusi. Kattoluukkua ei kannata poistaa, koska sen kautta on kätevä tehdä yläpohjan kunnon tarkastus – työ, mikä olisi hyvä tehdä kaksi kertaa joka vuosi.
Tilaa kattoikkunaan, kattoluukkuun, kattovalokupuun ja muihin kattoläpivienteihin liittyvät korjaukset meiltä kaikkialla Pirkanmaalla, eli Akaassa, Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Juupajoella, Kangasalla, Kihniössä, Lempäälässä, Mänttä-Vilppulassa, Nokialla, Orivedellä, Parkanossa, Pirkkalassa, Punkalaitumella, Pälkäneellä, Ruovedellä, Sastamalassa, Tampereella, Urjalassa, Valkeakoskella, Vesilahdella, Virroilla ja Ylöjärvellä. Saat nopeaa ja asiantuntevaa palvelua, ja katon korjauksen hinta on varsin kohtuullinen. Tiilikattourakan, peltikattourakan tai huopakattourakan voi maksaa kauttamme saatavalla remonttilainalla, ja yksityisasiakas voi hakea kattotöistä kotitalousvähennystä (maksoipa hän urakan kattotöiden rahoituksella tai ei).
Kattoikkuna tai kattovalokupu vuotaa aiheuttaen katon vesivahingon?
Parhaassa tapauksessa vuotava kattoikkuna tai kattovalokupu on korjattavissa pelkällä vesikaton korjaamisella. Silloin tiivistämme kattoikkunan tai kattovalokuvun sekä vesikatteen liitoksen. Tiivisteet kuluvat, se on väistämätön tosiasia. Läpivientien tiivistyksiä haurastuttaa ja kuluttaa ajan hammas, miksi voidaan kutsua kosteuden, lumen painon ja ulkolämpötilavaihteluiden yhteisvaikutusta. Tiivisteiden kuntoa onkin hyvä seurata katon koko elinkaaren ajan, oli se sitten 40, 50 tai vaikkapa 70 vuotta. Kattotarkastuksien ansiosta kattoläpivienti on mahdollista saada tiivistettyä jo ennen, kuin se menettää kykynsä vettä, ja kattoikkuna tai kattovalokupu vuotaa Pirkanmaalla.
Vaikka kattoikkuna tai esimerkiksi kattovalokupu olisi asennettu katolle suhteellisen vähän aikaa sitten, voi runsasluminen talvi saada sen vuotamaan. Lumen paino kuormittaa erityisesti katon liitoskohtia. Pakkaslumi on vielä kevyttä verrattuna suojalumeen ja sen katolle aiheuttamaan rasitukseen. Kevättarkastus kertoo, jos kattoikkuna tai kattovalokupu (tai esimerkiksi jiiri) on alkanut vuotaa talven mittaan.
Vuotavan kattoikkunan tai kattovalokuvun korjaus Pirkanmaalla saattaa pitää sisällään myös katon vesivahingon korjauksen. Jos aluskatetta ei ole asennettu oikealla tavalla, on kosteus voinut kastella puurakenteet ja eristeet. Laitamme katon kuntoon tilanteen edellyttämällä tavalla. Kastuneet kattorakenteet voidaan usein kuivattaa, mutta etenkin lahot puuosat on uusittava. Märät villat on hyvä uusia jo ennen, kuin niissä kasvaa hometta (tämä voi tapahtua jo viikossa).
Kattoremonttiin vuotava kattovalokupu tai kattoikkuna tuskin johtaa. Jos suosittelemme katon uusimista, on katossa luultavasti jotain muutakin vikaa, tai sitten katto on jo ikänsä puolesta uusimiskunnossa.
Kattoluukku tai tarkastusluukku vuotaa toisinaan Pirkanmaalla
Emme voi vannoa, etteikö tarkastusluukku eli kattoluukku voisi vuotaa vielä jonain päivänä. Oikein asennettu ja tiivistetty kattoluukku on rasituksenkestävä ja vedenpitävä. Vuosikymmenet kuitenkin heikentävät kattoluukun kuntoa ja säidenkestävyyttä. Kattoluukku vaatii kattoon tehtävää reikää, ja jos kosteus sekä ulkolämpötilavaihtelut saavat reiän tiivisteet kulumaan liiaksi, voi katto vuotaa kattoluukun kohdalta. Tiilikaton, huopakaton tai peltikaton kattoluukku saattaa alkaa vuotaa Pirkanmaalla erityisesti talven ja lumen aiheuttamien kuormitusten takia. Erityisen helposti vuotaa sellainen kattoluukku, mitä ei ole asennettu oikein – siksi kattoluukut ja muut katon läpiviennit kannattaa asennuttaa taidokkailla ammattilaisillamme.
Kevättarkastuksen aikana varmistamme koko kattokokonaisuuden kunnon, muistaen varmistaa myös kattoluukun sekä muiden katon läpivientien tiiviyden. Jos kattoluukun tiivisteet ovat kuluneet, tarjoamme niiden uusimista. Jos kattoluukku jo vuotaa, teemme tarjouksen asianmukaisesta kattokorjauksesta.
Ulkokaton alla pitäisi olla aluskate, mitä on nostettu kaikkia läpivientejä vasten optimaalisen vuotosuojan saavuttamiseksi. Jos omakotitalon, huvilan tai esimerkiksi paritalon aluskate on voimissaan, on se estänyt kattoluukun kohdalta valuvia sade- ja sulamisvesiä kastelemasta katon alta löytyviä puurakenteita ja lämmöneristeitä. Kattosi voidaan siis korjata ilman puuosien vaihtoa tai märkien yläpohjan eristeiden uusimista.
Tarvitessa korjaamme aluskatteen niin, että se on oikein asennettu myös kattoluukun kohdalta. Meiltä voit tilata myös kattoikkunan tai kattovalokuvun poistamisen tai uusimisen. Vanha ja huonokuntoinen kattoluukkukin voidaan toimestamme uusia. Emme suosittele poistamaan kattoluukkua katolta, sillä siitä on suuresti hyötyä.
Kattotuotteiden kunnostuksen lisäksi, korjaamme katot kokonaisuudessaan. Erikoisosaamisen alueinamme ovat mm. huopakattojen ja palahuopakattojen korjaustyöt sekä niiden remontointi. Paikkaamme kattovuodot ja korjaamme aluskatteet sekä huollamme katot tarjoten katollesi pitkäikäisyyttä vesikourujen puhdistuksella ja talvisilla lumenpudotuksilla. Kattoremontit sekä muut kattotyöt toteutetaan kaikille katetyypeille, materiaaleille ja rakennuksille laadukkaana avaimet käteen -pakettina.
Pyydä tarjous mistä tahansa kattotyöstä!
Meiltä saat kattotuotteiden korjaukset ja uusimiset sekä muut kattotyöt viimeisen päälle priimalaadulla. Ota yhteyttä!
Näin meillä kattotyö etenee!