Kattoremontit avaimet käteen -palvelulla
Kiinteistön kattoremontti edustaa ennakoivaa riskienhallintaa parhaimmillaan. Ajoissa toteutettu saneeraus estää vuotojen, kosteusvaurioiden ja energiahukan eskaloitumisen laajamittaisiksi rakennevaurioiksi, joiden korjaaminen tulisi moninkertaisesti kalliimmaksi.
Läpinäkyvä prosessi alusta loppuun
Meillä jokainen kattoremontti käynnistyy perusteellisella paikanpäällä suoritettavalla kattotarkastuksella. Kartoituksessa arvioidaan katon nykyinen kunto, rakenteelliset yksityiskohdat sekä kohteen erityisvaatimukset. Tarkastuksen pohjalta asiakas saa:
- Kiinteähintaisen kirjallisen tarjouksen
- Yksityiskohtaisen työselostuksen työvaiheista
- Selkeän aikataulun ja takuuehdot
- Materiaalispesifikaatiot
Päätöksenteko perustuu näin aina katon todelliseen tarpeeseen, ei arvailuun.
Yhden toimijan malli – vastuullista toteutusta
Urakka toteutetaan kokonaisvastuullisena toimeksiantona oman suomalaisen asentajatiimin voimin. Alihankintaketjuista luopuminen takaa:
- Yhtenäisen laadunvalvonnan koko projektin ajan
- Korkeatasoisen työturvallisuuden
- Saumattoman työnjohdon ja kommunikaation
- Ennakoitavan lopputuloksen
Dokumentoitu laatu ja käytännössä testatut ratkaisut
Työssä hyödynnetään ainoastaan käytännössä todennettuja materiaaliratkaisuja. Kaikki työvaiheet dokumentoidaan ja erityishuomiota pidetään kriittisissä kohdissa, kuten läpiviennit, jiirit, saumat sekä liitokset.
Valtakunnallinen palvelu vastuullisesti toteutettuna
Palvelualue kattaa koko Suomen, erikoiskohteet ja saaristot mukaan lukien. Jokainen työmaa jätetään siistiksi:
- Jätteiden asianmukainen lajittelu
- Minimaalinen materiaalihukka
- Loppusiivous sisältyy
Ennakkoperintärekisteriin kuuluvana yrityksenä tarjoamme asiakkaille mahdollisuuden kotitalousvähennyksen hyödyntämiseen sekä joustaviin rahoitusratkaisuihin.
Kun olemme käyneet katollasi näyttämässä taitomme, olemme varmoja että jälkeemme jäi hyvin suojattu koti ja tyytyväinen asiakas.

Palahuopakaton uusiminen omakotitaloon
”Kaikki meni juuri niin kuin sovittiin: työnteko oli tehokasta, jälki hyvä ja porukka asiallinen. Erityiskiitos siitä, että asiat selitettiin selkeästi eikä tarvinnut itse arvailla. Nyt on upea uusi palahuopakatto omakotitalossamme.”
– Marianna ja Veeti, Helsinki

Uusi peltikatto vapaa-ajan asuntoon
”Kattoremontti sujui todella hyvin. Alkukartoitus oli perusteellinen ja saimme selkeät vaihtoehdot sekä perustelut. Aikataulu ja hinta pitivät, ja työn aikana viestintä oli sujuvaa — tiesimme koko ajan missä mennään. Työ tehtiin siististi ja huolella, ja lopuksi käytiin vielä läpi mitä tehtiin. Suosittelen suuresti!”
– Oliver ja Inka, Hanko

Omakotitalon huopakattoremontti
”Harvoin tulee kirjoitettua palautetta, mutta tästä on pakko. Omakotitalon huopakattoremontti sujui hienosti ja erityisesti siisteys yllätti: roskat vietiin, pihapiiri pidettiin järjestyksessä ja loppusiivous oli perusteellinen. Lopputulos on todella huoliteltu.”
– Elina, Vantaa
Tilaa veloitukseton katon remonttitarpeen arviointi!
Täytä lomake, niin kattoammattilaisemme tulevat tekemään katollesi ilmaisen katon remonttitarpeen arvioinnin ja saat reilun tarjouksen kattosi uudistamisesta.

Kattoremontti tuo talollesi turvaa ja komean julkisivun
Kattoremontti tulee ajankohtaiseksi, kun vanha kattosi ei enää palvele parhaalla mahdollisella tavalla. Vuotava, rikkoutuneita osia sisältävä tai vuosien myötä hapertunut katto voi aiheuttaa vakavan kosteusvaurion. Toisaalta Suomen vaihtelevien sääolosuhteiden haalistama katto saattaa tehdä koko talon olemuksen nuhjuiseksi.
Jos haaveissasi on kattoremontti, ota rohkeasti yhteyttä! Me palvelemme niin sanotulla avaimet käteen -periaatteella, eli käytännössä me hoidamme kaiken: suunnittelun, toteutuksen ja perusteellisen loppusiivouksen – sinun ei tarvitse huolehtia mistään!
Meillä on vankka kokemus suomalaisista katoista ja meiltä hoituu niin pelti-, tiili- kuin huopakatonkin uusiminen, olipa kyseessä sitten omakoti-, rivi- tai kerrostalo. Myös erilaisten piharakennusten ja hallien kattoremontit kuuluvat vahvaan osaamiseemme.
Meidän työntekijämme ovat koulutettuja, kokeneita ja jatkuvasti tietotaitoaan päivittäviä ammattilaisia. Toimimme aina asiakaslähtöisesti; haluamme, että juuri sinä voit nauttia kauniista ja turvallisesta katosta vuosikymmenten ajan.
Olipa tarpeenasi sitten osittainen tai kokonainen kattoremontti, me toteutamme sen alusta loppuun. Palveluihimme sisältyy esimerkiksi yläpohjan eristevillojen uusiminen, lahovaurioiden korjaaminen, aluskatteen rakentaminen sekä vesikatteen asentaminen. Meidän kauttamme saat katollesi laadukkaat, aikaa ja kulutusta kestävät materiaalit sekä tyylikkään, ajattoman ulkonäön, joka nostaa talosi arvoa ja joka on ilo silmälle jopa vuosikymmenten ajan.
Ota meihin yhteyttä, niin tulemme tsekkaamaan kattosi tilanteen. Kun olemme rakentaneet hienon uuden kattosi, kannattaa muistaa kokonaisvaltainen palvelumme myös katon huolto, sekä korjaustöissä. Sillä aina kun liikumme katollasi, teemme veloituksetta koko katon yleistarkastuksen. Tarkistamme muunmuassa, onko katon pinta kunnossa, toimiiko sadevesijärjestelmä moitteettomasti tai että onko kattoturvatuotteet tukevasti kiinni katteessaan. Kun mahdolliset ongelmat huomataan ajoissa, vältytään paljon rahaa ja aikaa vieviltä, suuremmilta remonteilta.
Kaikkiin kattotöihin on mahdollista saada rahoitus, jota voi hakea kätevästi kotisivujemme kautta. Kannattaa myös ottaa huomioon mahdollisuus kotitalousvähennykseen, joka kuuluu yksityistalouksiin tehtäville kattoremonteille.
Kattoremontit kaikille katoille – kattomateriaalista tai rakennuksen tyypistä riippumatta
Olipa remonttikohteesi sitten omakotitalo, rivitalo, kerrostalo, kesämökki tai vaikkapa autokatos, hoidamme homman vakaalla ammattitaidolla! Meillä on pitkä kokemus kaikenlaisista kattoremonteista. Tunnemme parhaat materiaalit ja työtavat niin pelti-, huopa- kuin tiilikatollekin. Kattotyyppi ei ole esteenä, sillä saamme ongelmitta remontoitua niin satula-, pulpetti-, mansardi- kuin tasakatotkin.
Kattoremontti kannattaa ottaa mietintään, jos katto tai muu rakennus oireilee. Katolla piilevistä ongelmista voi kertoa esimerkiksi vetoisilta ja kylmiltä tuntuvat yläkerran huoneet. Ja jos räystäisiin muodostuu helposti jääpuikkoja, eristeitä on luultavasti liian vähän tai ne ovat heikkolaatuisia.
Kattovuodolle saattaa löytyä erilaisia syitä; ehkäpä savupiippu, kattoluukku, viemäriputket tai jiirit ovat rikkoutuneet tai huonosti asennettu. Vuoto voi johtua myös katteen pinnan rikkoutumisesta, jos esimerkiksi peltikatto on ruostunut tai tiilikaton tiileissä on halkeamia. Puuttuva tai puutteellinen aluskate voi sekin aiheuttaa ongelmia.
Joskus tarve kattoremontille tulee yllättäen, kun syysmyrskyn tuulet tai runsasluminen talvi pääsevät aiheuttamaan tuhoja katollesi. Mutta ei hätää – me toimimme ympäri vuoden, ympäri Suomen, ja olemme aina valmiita auttamaan!
Yksi suurimmista kysymyksistä kattoremontissa on katemateriaalin valinta. Palvelisiko sinun rakennuksesi tarpeita parhaiten pelti-, tiili- vai huopakatto? Kaikilla katevaihtoehdoilla on omat erityispiirteensä, joita kannattaa punnita huolellisesti.
Esimerkiksi peltikaton etuna on sen keveys. Kevyt kokonaisuus on helppo asentaa katolle kuin katolle. Peltikaton huoltaminen on melko huoletonta, sillä sammalkasvustot eivät viihdy siinä yhtä hyvin kuin muissa katemateriaaleissa. Peltikatto kestää hyvin kaikki tuulet ja tuiskut ja oikein asennettuna se on hyvinkin pitkäikäinen katto. Peltikatto on myös melko huokea vaihtoehto.
Tiilikatossa on vaihtoehtoina joko edullisempi betonitiilikatto tai kalliimpi savitiilikatto. Savitiilikatto tosin maksaa itsensä takaisin käyttövuosina laskettuna; laadukas savitiilikatto voi kestää käytössä jopa sata vuotta. Tiilikaton puhtaana pitäminen on tärkeää, sillä erilaiset kasvustot valtaavat sen mielellään. Pienillä, säännöllisillä huoltotoimenpiteillä klassisen kaunis tiilikatto säilyy toimivana seuraavallekin sukupolvelle.
Huopakatto eli nykyisin bitumikatto sopii ominaisuuksiensa vuoksi kaikenmuotoisille katoille. Huopakatossa on mainio äänieristys ja valittavissa on lukuisia eri väri- ja muotovaihtoehtoja. Oikeanlaisilla pesuaineilla ja -menetelmillä sammalkasvustot saadaan pidettyä poissa katolta.
Meillä on pitkä kokemus suomalaisista katoista ja autamme sinua mielellämme pohtimaan, mikä katemateriaali sopisi parhaiten juuri sinulle.
Kattotuotteita kannattaa uusia remontin yhteydessä?
Kattokokonaisuuteen kuuluu monia elementtejä, joiden kaikkien toimivuus on elintärkeää, jotta kattosi pysyisi hyvänä vuodesta toiseen.
Lumiesteet huolehtivat sinun, talosi ja ympäristösi turvallisuudesta, kun lumet pakkautuvat katolle talven myötä. Lumiesteet estävät lumen ja jään putoamista kenenkään niskaan, ja suojelevat esimerkiksi autotallia, terassia tai pihalla olevia autoja painavan lumen ja jääkokkareiden aiheuttamilta tuhoilta. Lumiesteet suojelevat kattosi rakenteita ja ehkäisevät katon pinnan vaurioitumista. Oikein asennetut, laadukkaat ja ehjät lumiesteet säästävät sinut taloudellisilta menetyksiltä, ja mikä tärkeintä, suojelee kaikkia talosi lähellä liikkuvia putoavan lumen vaaroilta.
Kattosillat lisäävät katolla liikkumisen turvallisuutta. Oikeisiin kohtiin asennetut kattosillat helpottavat esimerkiksi nuohoojien ja kattohuoltajien työtä, ja niistä on hyötyä myös lumenpudottamisessa.
Laadukkaat ja tukevasti asennetut palotikkaat mahdollistavat talosta poistumisen hätätilanteissa.
Vesikourut ohjaavat sade- ja sulamisvedet pois katolta niin, etteivät ne pääse aiheuttamaan kosteusongelmia talollesi.
Aurinkopaneelit keräävät talteen aurinkoenergiaa ja jalostavat sen sähkö- ja lämpöenergiaksi. Aurinkopaneelit pienentävät sähkölaskua ja ovat ekologinen vaihtoehto, todellinen ilmastoteko!
Kattokuvut ja kattovalokuvut lisäävät valoa ja viihtyisyyttä kotiisi. Ne sopivat erityisesti sellaisiin taloihin, joihin on vaikea johdattaa valoa seinäikkunoiden kautta.
Kattoluukut mahdollistavat kulkuyhteyden talosi välikatolle ja se toimii tarvittaessa myös palo- ja huoltoluukkuna.
Pieneläinesteet estävät esimerkiksi hiirien, oravien ja lepakoiden pääsyn katon uumeniin. Pieneläimet saattavat aiheuttaa ikävän metelin lisäksi vaurioita muunmuassa katon eristeisiin.
Piipunpellitys ehkäisee savupiipun rapautumista ja pidentää näin ollen sen käyttöikää.
Jokin näistä ja kaikenlaiset muutkin kattotuotteet voidaan asentaa kätevästi kattoremontin yhteydessä.
Hoidamme myös kaikenlaiset vesivuodot ja myrskyvauriot. Jos vesi on päässyt tekemään tuhojaan katon yläpohjassa, vaihdamme villat ja uusimme lahot puuosat.
Voiko kattoremontin tehdä talvella?
Kaipaako kattosi kipeästi remonttia, mutta talvi kolkuttelee jo ovella? Pitäisikö remontti jättää mietintään ja ottaa uudestaan harkintaan sitten keväämmällä? Ei välttämättä! Itse asiassa talvi on usein loistavaa aikaa tehdä kattoremontti. Talvi on usein vähäsateista aikaa, eikä pieni lumisade haittaa. Pidämme huolen, että kattorakenteet ovat aina säältä suojattuina. Pikkupakkanen on ihanteellisin säätila tehdä kattoremonttia, sillä silloin paikat pysyvät mahdollisimman kuivina.
Koska kesä on kattoremonttien sesonkiaikaa, talvella meillä on vähemmän kiirettä ja pääsemme luoksesi nopeammin. Kattoremontin tekeminen talvipakkasella suojelee myös pihaasi, sillä kylmyyden jykevöittämälle nurmelle ei jää samalla tavalla työkoneiden jälkiä kuin kesällä.
Jos kattoremontti tehdään talvella, täytyykö talon asukkaiden lähteä evakkoon sen ajaksi? Ei täydy! Koska katon pinta ei eristä lämpöä, sen vaihtaminen ei vaikuta rakennuksen lämpötilaan mitenkään. Kattoremontin tekeminen talvella ei siis vaikuta talossa asumiseen millään lailla.
Koska meillä on pitkä kokemus ja raudanlujat ammattilaiset, tekemämme kattoremontti onnistuu säällä kuin säällä, vuodenajasta riippumatta. Halutessasi voit tilata kattoremontin teon vaikkapa lomareissusi ajaksi. Voit nauttia huoletta lomastasi ja kun palaat, saat ihastella uutta, komeaa kattoasi.
Jos katto vaikuttaa huonokuntoiselta tai siinä on jo rikkoumia tai vuotoja, kattoremontin teettämistä ei kannata lykätä. Mitä aikaisemmassa vaiheessa katon ongelmiin puututaan, sitä vähemmillä kustannuksilla selvitään. Kosteusvauriot voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa jopa terveyshaittoja, joista voi muodostua loppuelämän ongelma. Siksi kattoremontti kannattaa teettää aina ennemmin kuin myöhemmin.
Kattoremontti vaihe vaiheelta
Kattoremontti alkaa, kun lähetät meille tarjouspyynnön ja olemme vastaanottaneet sen. Tulemme mahdollisimman pian paikan päälle tarkastamaan kattosi lähtötilanteen. Kun olemme keskustelleet kanssasi remonttiin liittyvistä toiveistasi, teemme sen ja kattotarkastuksen pohjalta tarkan toimintasuunnitelman kattoremonttia varten. Tämän jälkeen teemme sinulle tarjouksen. Tarjous sisältää realistisen hinnan remontin kaikista kustannuksista. Siihen sisältyy niin materiaalit kuin työtkin, ja siinä otetaan huomioon kaikki yksityiskohdat, kuten se, mikä on katon lähtötilanne, tarvitaanko rakennustelineitä tai henkilönostimia ja niin edelleen. Kun tarjous ja suunnitelma on hyväksytty, kattoremontti voi alkaa.
Kattoremontti alkaa usein purkutöillä. Vanha vesikate tai huonokuntoiset puuosat puretaan pois uusien tieltä. Yläpohjan kattorakenne rakennetaan ja aluskate sekä aluskatteen läpiviennit asennetaan. Kattoremontti voi sisältää myös esimerkiksi yläpohjan eristeiden lisäämistä, tai tarvittaessa ne voidaan uusia kokonaan.
Kattoremonttiin voi sisältyä tarpeellisten kattotuotteiden asentaminen. Näihin voi kuulua muunmuassa lumiesteet, kattosillat, vesikourut, kattoluukut, piipunpellitys ja pieneläinesteet. Kaikki kattotuotteet palvelevat kattoasi lisäten sen toimivuutta ja turvallisuutta, joten niissäkin kannattaa panostaa laatuun ja varmistaa niiden oikeaoppinen asennustapa.
Kun kattoremontti sitten on valmis, teemme vielä tarkan lopputarkastuksen, jotta varmistumme siitä, että kaikki toimii moitteettomasti. Lopuksi teemme vielä loppusiivouksen, johon kuuluu myös rakennusjätteiden pois kuljettaminen tontiltasi ja niiden toimittaminen kaatopaikalle.
Tämän jälkeen voitkin jäädä nauttimaan kauniista katostasi. Otamme jokaisen katon ja jokaiseen asiakkaan yksilönä ja meille on kunnia-asia, että kaikki sujuisi mahdollisimman helposti, kustannustehokkaasti sekä hyvällä mielellä! Vastaamme mielellämme kaikkiin remontin aikana mieleesi tuleviin kysymyksiin. Remontin aikana rakennuksessa voi asua aivan normaalisti. Jos käyt päivätöissä, et välttämättä edes huomaa meitä!
Mistä kattoremontin kesto riippuu?
Kattoremontin ollessa ajankohtainen monen mieleen nousee kysymys, kuinka kauan projekti tulee kestämään. Pitääkö talossa asua kuukausikaupalla työmiesten ja metelin keskellä?
Onneksi asia ei ole näin. Yleisimmin kattoremontin kesto vaihtelee muutamasta päivästä muutamaan viikkoon, riippuen kyseessä olevan projektin laajuudesta. Remontin kestoon vaikuttavat monet seikat, esimerkiksi katon koko ja jyrkkyys, läpivientien ja kattotuotteiden määrä sekä se, onko kyseessä tiili-, pelti- vai huopakatto. Jos katon yläpohjaan tai muihin rakenteisiin on päässyt muodostumaan kosteusvaurioita, sekin voi vaikuttaa remontin kestoon. Kattoremontin kestoon vaikuttaa myös se, onko suunnitelmissa tehdä osittainen korjaus vai kokonainen katteen vaihto.
Kestoon vaikuttaa myös se, mitä kattotuotteita asennetaan. Kustannustehokkain toimintatapa on tehdä kaikki tarpeellinen kerralla. Katto on kokonaisuus, jossa kaikki osaset vaikuttavat toisiinsa; on turhaa uusia yksi osa, jos toinen toimii edelleen heikosti. Siksi esimerkiksi sadevesijärjestelmän päivittäminen saattaa olla ajankohtaista kattoremontin yhteydessä. Remontin loppuvaiheessa joillekin katoille tehdään vielä pintakäsittely, kuten maalaus tai pinnoitus.
Meidän kokeneet kattoasiantuntiamme näkevät kattosi kokonaisuutena ja tietävät, miten kattoremontti saadaan tehtyä tehokkaasti, laadukkaasti ja tarkasti. Liika kiirehtiminen johtaa usein hutilointiin, siksi varaamme remontille sen tarvitseman ajan.
Kattoremontin kesto on lyhyt aika sen aiheuttamaan hyötyyn nähden. Uusi katto nostaa välittömästi talosi arvoa ja tuo talon asukkaille turvaa ja suojaa. Uusi katto kohentaa rakennuksen julkisivua ja sitä on mukava ihastella vielä vuosienkin päästä.
Tavoitteemme on hoitaa jokainen kattoremontti tehokkaasti mutta huolellisesti sekä niin, että siitä aiheutuu talon asukkaille mahdollisimman vähän häiriötä. Emme jätä materiaaleja ja työvälineitä hujan hajan pitkin pihaa emmekä tuhoa istutuksiasi. Myös työturvallisuus on meille ehdottoman tärkeää, teemme aina kaikkemme, jotta työntekijät voivat hoitaa hommansa turvallisesti ja ettei rakennuksen lähellä liikkuminen ole riskialtista.
Mikä on kattoremontin hinta?
Kattoremonttia suunniteltaessa yksi suurimmista kysymyksistä liittyy luonnollisesti sen aiheuttamiin kustannuksiin. Kattoremonttia kannattaa kuitenkin miettiä investointina; kattoremontti lisää talosi arvoa, kohentaa sen ulkonäköä ja tuo turvaa talon asukkaille. Kun kattoremontti tehdään tarpeeksi ajoissa, vältytään suuremmilta ongelmilta, jotka kasautuessaan voivat nekin viedä pitkän pennin rahaa.
Koska jokainen katto on erilainen, kattoremontin tarkan hinnan saat vain pyytämällä meiltä tarjouksen. Tulemme paikan päälle tarkistamaan katon lähtötilanteen. Keskustelumme sekä kattotarkastuksen pohjalta teemme sinulle tarjouksen, joka sisältää realistisen hinnan kattoremontin kuluista. Tarjoukseen sisältyvät kaikki materiaalit ja työvaiheet. Tarjouksessa otetaan huomioon kaikki kattoremonttiin liittyvät yksityiskohdat, kuten talon sijainti, katon kaltevuusaste, mahdollisesti tarvittavat henkilönostimet ja rakennustelineet, valitut materiaalit ja niin edelleen. Kun tilaat kattoremontin meiltä, sinun ei tarvitse olla huolissasi salakavalasti nousevista hinnoista tai piilokustannuksista.
Jos haluat saada suuntaa antavan arvion siitä, mitä kattoremontti voisi suurinpiirtein tulla maksamaan, voit käyttää verkkosivustoltamme löytyvää kattolaskuria. Simppeli laskuri auttaa sinua hahmottamaan, minkä hintaluokan projekti on kyseessä.
Kun tilaat kattoremontin meiltä, voit olla luottavaisin mielin. Olemme tunnettuja laadukkaasta, asiakaslähtöisestä palvelustamme. Haluamme, että juuri sinä saat nauttia komeasta katosta, joka kestää hyvin toimivana seuraavallekin sukupolvelle.
Meidät tunnetaan myös kokonaisvaltaisesta palvelusta. Aina kun liikumme katollasi, tarkastamme sen yleisilmeen. Pitkä kokemuksemme on opettanut sen, että kun mahdollisiin ongelmiin puututaan heti, ne eivät pääse aiheuttamaan suurempaa vahinkoa. Tämä säästää kustannuksia.
Toimimme aina niin sanotulla avaimet käteen -periaatteella, eli käytännössä sinun ei tarvitse huolehtia mistään, vaan me teemme kaiken; materiaalien tilaukset, kuljetukset, siivoukset ja niin edelleen. Ja kuten jo totesimme, remontti ei haittaa missään vaiheessa normaalia asumista talossa.
Kattoremontin hintaa miettiessä ei kannata unohtaa mahdollisuutta kotitalousvähennykseen. Voit myös tarvittaessa hakea kätevästi rahoitusta sivustomme kautta.
Tarvitseeko kattoremonttiin rakennusluvan?
Monet pelkäävät kattoremonttia harkitessaan siitä, aiheutuuko remontista jos jonkinlaista paperisotaa. Sopimukset ja lupa-asiat saattavat vaikuttaa monimutkaisilta.
Suurimmassa osassa kattoremonteissa tätä huolta ei ole. Useimmiten kattoremontti voidaan tehdä ilman rakennuslupaa. Rakennuslupa tarvitaan siinä tapauksessa, jos katolle tehtävä korjaus tai muutos on verrattavissa uuden rakentamiseen, eli jos rakennusta tai kerrospinta-alaa laajennetaan tai jos rakennuksen käyttötarkoitus muuttuu. Jos remontin yhteydessä tehdään muutostöitä tai kattoa korotetaan lisäkerroksen avulla, rakennusluvan tarpeellisuus kannattaa selvittää.
Joihinkin kattoremontteihin tarvitaan toimenpidelupa. Se on rakennuslupaa kevyempi lupa ja sitä tarvitaan, kun tehdään rakennuksen julkisivua muuttavia toimenpiteitä. Jos rakennuksen julkisivua tai jotain rakennusosaa muutetaan, toimenpidelupaa täytyy hakea. Samoin jos muutostyöllä vaikutetaan merkittävästi energiatehokkuuteen tai tekninen järjestelmä vaihdetaan, tarvitaan toimenpidelupa.
Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla huolissasi, sillä me autamme sinua mielellämme kaikkien lupa-asioiden hoitamisessa. Osaamme kertoa, tarvitseeko sinun kattoremonttiisi jonkin luvan ja miten se hankitaan.
Meiltä saamasi tarjous sekä lasku ovat selkeitä ja eriteltyjä, ja voit huoletta kysyä, jos mieleesi tulee niihin liittyviä kysymyksiä.
Säännölliset kattohuollot pidentävät kattosi käyttöikää
Jotta uusi katto jaksaisi palvella kauniina ja kestävänä vuodesta toiseen, se tarvitsee säännöllistä huoltoa ja kunnossapitoa. Säännöllisillä kuntotarkastuksilla ja huoltotoimenpiteillä mahdollisiin ongelmakohtiin voidaan puuttua, ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa pahempaa vahinkoa.
Kattohuolto kannattaa jättää ammattilaisen vastuulle. Me tiedämme parhaat työvälineet ja -tekniikat erilaisten katteiden huoltoon, osaamme liikkua katolla turvallisesti sekä työskennellä kustannustehokkaasti. Uuden katon ylläpitäminen on meille kunnia-asia; haluamme, että jokainen saisi nauttia turvallisesta ja toimivasta katosta läpi vuosien.
Kattohuolto kannattaa tehdä ainakin kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin. Syyshuolto valmistaa katon ottamaan vastaan talven kylmyyden, kosteuden ja lumikinokset. Keväthuolto puolestaan paljastaa, miten katto on kestänyt talven kurituksen, ja auttaa kattoa ottamaan vastaan auringon paahteen ja kesäiset kaatosateet.
Kattohuoltoon kuuluu ensinnäkin katon puhdistaminen. On tärkeää pitää katto vapaana roskista ja lehdistä, jottei sammalkasvusto pääsisi villiintymään siellä. Sammal pitää sisällään kosteutta ja voi ajan kanssa hapertaa kattoa ja aiheuttaa siihen vuotoja. Varsinkin tiili- ja huopakatoilla kasvustot viihtyvät mielellään, siksi säännöllinen puhdistus oikeilla aineilla ja menetelmillä on tärkeää.
Sadevesijärjestelmän esteetön toimivuus on elintärkeää katon ja koko rakennuksen turvallisuuden kannalta. Oikein asennetut ja lehdistä tyhjennetyt rännit ohjaavat sade- ja sulamisvedet tarpeeksi kauas talon rakenteista. Rikkinäiset tai vääränlaiset rännit voivat pahimmillaan edesauttaa vakavan kosteusvaurion muodostumista, mikä voi aiheuttaa sisäilmaongelmia ja vaatia suuria, kalliita remontteja.
Kaikkien kattotuotteiden eheys ja toimivuus on hyvä tarkastaa säännöllisesti. Kattoikkunat, piipunpellitykset, tikkaat, pieneläinesteet ja muut tuotteet auttavat kattoa täyttämään tehtävänsä talon suojelijana. Runsaslumisina talvina lumien oikeaoppinen pudottaminen suojelee rakennusta ja sen lähellä liikkuvia ihmisiä.
Koska katolla liikkuminen on aina riskialtista, kattohuolto kannattaa jättää ammattilaisen vastuulle. Katolla ei missään nimessä kannata kiipeillä yksinään, varsinkaan ilman asianmukaisia turvavälineitä. On turhaa riskeerata terveytensä tai jopa elämänsä, kun voit pyytää kokeneet ammattilaiset apuun. Meillä on vakaa kokemus katolla työskentelystä, ja käytössämme on parhaat välineet ja menetelmät katon kunnossa pitämiseksi. Olipa tarpeesi pieni tai suuri, ota huoletta yhteyttä! Meiltä kattosi saa kokonaisvaltaista palvelua, mikä takaa sille ja koko rakennuksellesi pitkän elinkaaren ja sinulle huolettoman mielen.
Usein kysytyt kysymykset kattoremontista - FAQ
Milloin kattoremontti on ajankohtainen?
Kattoremontti kannattaa ottaa puheeksi viimeistään silloin, kun katolla näkyy toistuvia vuotoja, ruostetta, irtoavia tiiliä/huopaa, notkahduksia rakenteissa tai kun huollot eivät enää pidä ongelmia kurissa. Jos epäilet katon kuntoa, tarkastus on usein halvin tapa välttää isommat vauriot. Lue lisää: Milloin kattoremontti on tarpeen?
Miten kattoremontti etenee käytännössä?
Tyypillinen kokonaisuus etenee suunnittelusta ja suojauksista vanhan katteen purkuun, tarvittaviin rakenne- ja eristetöihin, aluskatteen ja ruoteiden asennukseen sekä uuden vesikatteen ja läpivientien viimeistelyihin. Lopuksi tehdään siivous, jätteiden poiskuljetus ja lopputarkastus. Katso tarkempi kuvaus: Miten kattoremontti etenee? ja Katon asennus aluskatteesta vesikattoon
Miksi suunnittelu ratkaisee kattoremontin onnistumisen?
Katto on kokonaisuus: materiaalin lisäksi ratkaisevat alusrakenteet, tuuletus, läpiviennit, jiirit, räystäät ja kattoturvatuotteet. Hyvä suunnittelu vähentää yllätyksiä ja varmistaa, että uusi katto toimii oikein myös pitkällä aikavälillä. Lue lisää: Kattoremontin suunnittelussa otetaan huomioon sekä kokonaisuus että yksityiskohdat
Mistä kattoremontin hinta muodostuu?
Hintaan vaikuttavat mm. katon pinta-ala ja muoto (jiirit, lipat, läpiviennit), vanhan katteen purkutarve, rakenteiden kunto, valittu katemateriaali, työskentelyolosuhteet (korkeus, telineet/nostimet) sekä lisätyöt kuten eristys, tuuletus ja kattoturvatuotteet. Lue lisää: Mistä kattoremontin hinta muodostuu? ja Kattoremontin neliöhinta?
Voinko saada suuntaa-antavan hinta-arvion nopeasti?
Kyllä. Nopea arvio onnistuu usein jo perustiedoilla (katon koko, materiaali, rakennuksen tyyppi ja mahdolliset ongelmat). Tarkka tarjous edellyttää kuitenkin aina kohdekaton läpikäyntiä ja suunnitelmaa. Aloita tästä: Kattolaskuri - Laske kattoremontin hinta-arvio
Onko kattoremontti mahdollista toteuttaa edullisesti ilman että laadusta tingitään?
On, kun valitaan kohteeseen sopiva rakenneratkaisu, tehdään työt kerralla oikein ja vältetään puolikuntoiset kompromissit. Oikea työjärjestys, sääsuojaus ja ammattimaiset yksityiskohdat (läpiviennit, jiirit, harja, räystäät) ovat usein se, mikä erottaa kestävän katon lyhytikäisestä. Lue lisää: Edullinen, nopea ja helppo kattoremontti
Kuinka kauan kattoremontti yleensä kestää?
Kesto riippuu katon koosta, kattomuodosta, materiaalista sekä siitä, tarvitaanko purkutöitä ja rakennekorjauksia. Usein projekti on muutamasta päivästä pariin viikkoon. Tärkeintä on, että katto pidetään remontin aikana säältä suojassa ja työt rytmitetään järkevästi. Lue lisää: Kuinka kauan kattoremontin tekeminen kestää?
Voiko talossa asua kattoremontin aikana?
Useimmiten voi. Työ pyritään tekemään niin, että arki häiriintyy mahdollisimman vähän ja katto pysyy suojattuna koko ajan. Melua ja pihaliikennettä on kuitenkin hyvä varautua sietämään. Lue lisää: Kattoremontin aikana talossa asuminen?
Tarvitaanko kattoremonttiin lupa?
Moni remontti onnistuu ilman lupaa, jos ulkonäkö ja materiaalit pysyvät ennallaan. Jos taas vaihdetaan katemateriaalia, väriä, kattomuotoa tai tehdään energiatehokkuuteen/ilmeeseen vaikuttavia muutoksia, lupatarve kannattaa selvittää. Lue lisää: Tarvitaanko kattoremonttiin rakennuslupaa tai toimenpidelupaa?
Onko kattoremontti mahdollista tehdä talvella?
Kyllä, myös talvikaudella voidaan remontoida, kun työ suunnitellaan oikein ja sääsuojaus, materiaalit sekä työvaiheet sovitetaan olosuhteisiin. Talvella etuna voi olla nopeampi aikataulutus, kun taas sääikkunat huomioidaan tarkemmin. Lue lisää: Kattoremontin tekeminen onnistuu myös talvella
Mitä tarkoittaa kattosaneeraus ja milloin se on järkevä valinta?
Kattosaneeraus tarkoittaa yleensä laajempaa kokonaisuutta, jossa uusitaan vesikatteen lisäksi tarvittaessa myös aluskatetta, ruoteita, eristeitä, tuuletusta ja muita rakenteita. Se on järkevä, kun ongelmat eivät rajoitu pelkkään pintaan tai kun halutaan varmistaa katon toimintavarmuus pitkäksi aikaa. Lue lisää: Kattosaneeraus palauttaa talosi suojan uudenveroiseksi
Voiko kattoremontin kustannuksia keventää kotitalousvähennyksellä?
Yksityishenkilö voi usein hyödyntää kotitalousvähennystä työn osuudesta verotuksessa. Vähennys ei koske tarvikkeita, mutta se voi silti pudottaa kokonaiskulua tuntuvasti. Lue lisää: Kotitalousvähennys auttaa kattoremontin ja muiden kattotöiden kuluissa
Onko rahoitus mahdollista kattoremonttiin?
Jos katto yllättää tai budjetti halutaan jakaa pienempiin eriin, rahoitus voi olla järkevä ratkaisu. Tällöin remontti voidaan tehdä ajoissa ilman että korjausvelka kasvaa ja vauriot pahenevat. Lue lisää: Kattoremontti rahoituksella auttaa pitämään talouden tasapainossa
Miten pyydän tarjouksen kattoremontista?
Helpoin tapa on jättää tarjouspyyntö lomakkeella ja kertoa lyhyesti katon tiedot sekä toiveet. Sen jälkeen sovitaan kuntotarkastus ja saat kirjallisen tarjouksen suunnitelmineen. Aloita tästä: Tarjouksen pyytäminen on helppoa ja nopeaa tarjouspyyntölomakkeellamme
Voinko tehdä kattoremontin itse?
Pienet huollot voivat onnistua omatoimisesti, mutta kattoremontti on riskialtis ja teknisesti vaativa kokonaisuus: työskentely korkealla, sääsuojaus, läpivientien tiiveys, alusrakenteet ja oikeat kiinnitykset ratkaisevat. Jos mietit tee-se-itse -vaihtoehtoa, vertaa riskit ja hyödyt huolella. Lue lisää: Voiko kattoremontin tehdä itse?
Mitä jos kattoremontti on tehty väärin tai jälki on epäilyttävää?
Jos huomaat vuotoja, puutteellisia pellityksiä, epäilyttäviä läpivientejä tai muuta työn laatuun viittaavaa ongelmaa, tilanne kannattaa tutkia nopeasti. Mitä aikaisemmin virheet havaitaan, sitä pienemmillä korjauksilla usein selvitään. Lue lisää: Kattoremontti tehtiin väärin? Ota meihin yhteyttä!
Minkä katemateriaalin valitsen: pelti, tiili vai huopa?
Valintaan vaikuttavat katon kaltevuus, rakennuksen tyyli, toivottu käyttöikä, huoltotarve ja budjetti. Autamme valitsemaan kohteeseen järkevän ratkaisun ja toteutamme remontit kaikille yleisille katetyypeille. Tutustu vaihtoehtoihin: Peltikattoremontilla pitkäikäinen, helppohoitoinen ja edullinen katto, Tiilikattoremontti kahlitsee katosta koituvat kulut pitkäksi aikaa ja Huopakattoremontin toteutus on aina kokeneiden konkariemme käsialaa
Milloin riittää kevyempi ratkaisu, kuten kattopeltien vaihto?
Jos alusrakenteet ja aluskate ovat kunnossa, mutta katepinta on kulunut tai ruostunut, voi kevyempi toteutus olla järkevä: vanhat pellit pois ja uudet tilalle, sekä yksityiskohdat ja kattotuotteet samalla kuntoon. Lue lisää: Kattopeltien vaihto uudistaa kattosi vuosikymmeniksi eteenpäin ja Peltikaton uusiminen – Uusi peltikatto kestää vuosikymmenten ajan
Mitä etuja uusi katto tuo pitkällä aikavälillä?
Uusi katto parantaa vesitiiveyttä ja pienentää kosteus- ja homevaurioiden riskiä, tuo ryhtiä rakennuksen ilmeeseen ja auttaa pitämään ylläpito- ja korjaustarpeet hallinnassa tulevina vuosina. Lue lisää: Uusi katto palvelee vielä vuosikymmenienkin päästä
Miten kattoremontti eroaa eri kohteissa, kuten mökillä, omakotitalossa tai autotallissa?
Kohde vaikuttaa sekä rakenteisiin että varusteluun: mökillä painottuu usein huoleton käyttö ja kestävät ratkaisut, omakotitalossa ulkonäkö ja arvo, ja talousrakennuksissa käytännöllisyys sekä kustannustehokkuus. Tutustu esimerkkeihin: Kesämökin kattoremontti – vietä huoleton loma uuden katon alla!, Omakotitalon kattoremontti nostaa talosi arvoa ja Autotallin ja autokatoksen katon remontti
Teettekö myös erikoiskohteita, kuten rintamamiestaloja?
Kyllä. Vanhemmissa kohteissa huomioidaan usein rakenteiden erityispiirteet, tuuletusratkaisut ja yksityiskohdat, jotta uusi katto toimii oikein rakennuksen ehdoilla. Lue lisää: Rintamamiestalon kattoremontti
Mitä tarkoittaa “avaimet käteen” kattoremontti?
Avaimet käteen tarkoittaa, että saat yhdeltä toimijalta kaiken: suunnittelun, suojaukset, purut, asennukset, viimeistelyt, siivouksen ja jätteiden poiskuljetuksen. Sinun tehtäväksi jää vain sopia ajankohta ja hyväksyä tarjous. Lue lisää: Katon rakentaminen kaikenkattavalla avaimet käteen -palvelulla ja Olemme kaikenlaisten kattojen kattofirma
Milloin kannattaa valita lukkosauma- tai huopakatto, tai palahuopa?
Valinta riippuu mm. katon kaltevuudesta ja toivotusta ilmeestä: lukkosauma on tyylikäs ja tiivis vaihtoehto, huopa toimii erinomaisesti myös loivilla ja tasaisilla katoilla, ja palahuopa tuo näyttävyyttä jyrkempiin kattomuotoihin. Tutustu: Laadukas lukkosaumakaton remontti meiltä, Huopakaton asennus huopakattospesialistilta ja Palahuopakaton eli laattakaton remontti kuuluu ammattilaistemme erikoistaitoihin

